torstai 3. helmikuuta 2011

Maailman ihanin tyttö

HUOM! Kaikki kuvat Miina Savolaisen MAAILMAN IHANIN TYTTÖ -valokuvaprojektin kotisivuilta.

Osui joku aika sitten jonkun kaupan kassalta mukaan esite Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttelystä ja avoimista yleisöluennoista, joita järjestetään vielä helmikuun ajan Tampereen Taidehallissa (27.2.2011 asti).

Kävin jo pari vuotta sitten, syksyllä 2008, kuuntelemassa Miinan kertomusta kirjan synnystä samalla kun hän heijasti kuvia jättikoossa seinälle. Kuvat ja kertomukset olivat mykistäviä! Olin koko luennon ajan kananlihalla, nieleskelin kyyneliä. Mikään luento, näyttely, esitys tai museo ei ole tehnyt yhtä suurta vaikutusta!

Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojekti kesti vuosikymmenen, Miina Savolainen toteutti sen yhdessä kymmenen lastenkodissa kasvaneen tytön kanssa. Valokuvissa kaltoinkohdellut lapset saavat toteuttaa fantasioitaan, nähdä itsensä ehjinä ja arvokkaina - keijuja, enkeleitä ja prinsessoja vilisee myyttisen luonnon keskellä. Näyttelyn voi nädä kasvutarinana, jossa näkymättömät lapset kasvavat itsensä hyväksyviksi nuoriksi aikuisiksi.

Näyttely perustuu voimauttavan valokuvan menetelmään, jonka kehittäjä valokuvataiteilija Miina Savolainen on. Aiheesta on vielä 2 luentoa:

Pe 18.2.2011 Taidehalli TR1, Väinö Linnan aukio, Finlaysonin alue
Klo 9.30–16 Ryhmäopastuksia. Ilmoittautuminen museon kautta.
Klo 17–18 Maailman ihanin tyttö. Valokuva ja nähdyksi tuleminen.
Klo 18–19.30 Voimauttavan valokuvan menetelmä perhesuhteiden vahvistamisessa.

La 19.2.2011 Taidehalli TR1, Väinö Linnan aukio, Finlaysonin alue
Klo 13–14 Maailman ihanin tyttö –yleisöluento
Klo 14–15.30 Voimauttavan valokuvan menetelmä perhesuhteiden vahvistamisessa.
Klo 15.30–16.30 Voimauttavan valokuvan menetelmäkoulutus hoidollisen ja pedagogisen työn ammattilaisille.

 
Toki pelkät valokuvat KANNATTAA käydä katsomassa, jos luennolle ei ehdi!
Taidehalli on avoinna:
ti-pe klo 9-17
la-su klo 11-18
maanantaisin suljettu
Pääsyliput 5 €, opiskkelijat 1 €
HUOM! Perjantaisin vapaa sisäänpääsy.

Valokuvaprojektista on tehty myös UPEA kirja Maailman ihanin tyttö. Olen luennosta asti HIMOINNUT sitä, mutta en ole vielä raaskinut ostaa. Ehkä pitäisi, missä ikinä kirjan näenkin, jään aina pitkäksi toviksi sitä lehteilemään. Kananlihalla.

Vaikka Suomen kirjataiteen komitea palkintoperusteissaan sanoikin: "Selailuun välittömästi houkutteleva teos, kirjapainoteknisten ja taitollisten keinojen runsaudensarvi. Valokuvat ja taidegrafiikka luovat yhdessä sadunomaisen unelmien maailman. Tummat värikylläiset aukeamat kertovat erinomaisesti myös aiheen vakavuudesta ja monivuotisen projektin merkittävyydestä." ...

... ei mielenkiintoni kuitenkaan johdu yksinomaan kauniista taitosta ja upeista kuvista. Tunnen jotain syvempää kirjaa selatessani, koskettavaa. Olen nähnyt siitä jopa unia.

En siis ihmettele, että Miina Savolainen on niittänyt mainetta ja kunniaa projektillaan. Kirja on koskettanut muitakin... Meriiteistä mainittakoon:
Vuoden Kristiina (2009) [Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti]
Kulttuurin Gloria (2009) [Gloria-lehti]
Vuoden kauneimmat kirjat (2008)
Lastenkulttuurin valtiopalkinto (2006)
Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinto (2005)
Vuoden Nuori Valokuvaaja (2005)
Vuoden Visio (2004) [Vihreä Sivistysliitto]
Vuoden Valopilkku Erikoispalkinto (2003) [Yleisradion kulttuuritoimitus]

 
Koitan kaikin konstein päästä livistämään töistä ajoissa ehtiäkseni ryhmäopastuksiin ja sen jälkeen kuuntelemaan luentoa perjantaina 18.2.
Tai jos en ehdi, niin katsomaan ainakin kaikki valokuvat seuraavalla (=viimeisellä) viikolla.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI MUILLEKIN!

4 kommenttia:

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Juup! Tämähän on todellakin maailman upein kirja. Ostin sen pari vuotta sitten omalle maailman ihanimmalle tytölleni ja sain siihen Miinan kirjoittaman omistuskirjoituksen. Kerroin vähän tytöstäni ja kun Miina sitten kirjoitti, tuli iso itku. Siinä sitten keskellä messuväkeä vollotin, enkä pystynyt sitä tekstiä tyttärellenikään ääneen lukemaan kirjaa antaessani. Eräs opiskelijani teki myös lopputyön tästä voimauttavasta valokuvasta. Upeaa työtä Miina Savolaiselta !

Villasukka kirjoitti...

Kuten sanoit tunnet jotain syvempää, niin minäkin. Olin kerran häntä kuuntelemassa, samalla ostin sen kirjankin. En pysty lukemaan sitä itkemättä. Se koskettaa, ja niin syvältä.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Aila ja Villasukka!
Kyllä se kirja on minunkin vielä hankittava...

Virvatuli kirjoitti...

Aivan upeaa! Tämä kirja kuuluisi jokaisen naisen kirjahyllyyn, muistuttamaan siitä ihanasta tytöstä joka meidän jokaisen sisällä asuu...