sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lepopäivän ratoksi

 
Kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen kiivastahtinen, työpäivät ovat järjestään venyneet matkoineen 12 tuntisiksi, eilen sentään vähän lyhyempi. Eipä siinä päivän päätteeksi ole juuri muuta jaksanut kuin mätkähtää toviksi takkatulen ääreen. Toisaalta se on olut oikein mukavaa: eipä ole tarvinnut miettiä, mitä tekisi, kun mitään ei kuitenkaan olisi jaksanut...

No, sukkakudinhan tarttuu aina käteen, kun olohuoneeseen istahtaa. Pienemmälläkin istumisella saa yhdet perussukat aikaiseksi. Näihin valikoitui suosikkiväriparini, herkullisen vihreää ja oranssia. Mökkisukiksi.

Eilen ehdin lopultakin Clas Ohlsonille, grillikatoksen pöytävalaisimia hakemaan. Kiitokset vielä Mäntylän Ailalle vinkistä!! Edullisia etsiskelin, ja sitä nämä ovat, vain 17,95 euroa/kpl eli alle 30 centtiä/cm (metrihinta siis vain 29,90 eur!!). Tarkoitan sanoa, että valaisin on KUNNOLLISEN KOKOINEN, korkeus 60 cm. Ja jos vielä korkeamman haluaa, niin 15 lisäsenttiä maksaa vain 2 euroa (metrihintaan 26,60)!!

Varjostin on kuitenkin ihan käsittämättömän rumaa kangasta! Onkohan kankaan vaihto kauhean monimutkainen toimenpide? Illalla sovittelin jalkaan yhtä jos toista varjostinta. Kuistille ostamani Pentikin tarjous-vekit (siis ne, joihin  alunperin jalkaa olin etsiskelemässä) olisivat oikein sopivat, mutta valaisin on turhan korkea kuistille. No, katsotaan mitä kesäksi kehittelen...

Tänään ohjelmassa on pakastimen sulatus (sitähän ei tietenkään kannattanut tehdä kunnon pakkasten aikaan...) ja yläkerrassa listoitushommia. Palataan asiaan...

3 kommenttia:

Maina kirjoitti...

Nätit valaisimet, varjostinkangas tosin ei myöskään minun mieleeni. Varmasti keksit uudet hyvät vaihtoehdot:)
Postauksen otsikko on ihanan nostalginen - tuli lapsuus mieleen! Kuuluu samaan sarjaan kuin Päivän peili ja Merisää (Kotka Rankki ohutta yläpilveä!!!) Mukavaa lepopäivää yläpilvineen!

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Hyvähyvä- sukkaa pukkaa =D Varjostimien kankaanvaihto ei ole homma eikä mikään. Jään odottamaan, miten hienot niistä tulee...Hansseenin metrihinnat on kyllä kohallaan ;D

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Maina ja Aila!
Maamiehen tietolaari on myös jäänyt mieleen, sen jälkeen tuli kuulemma myös Puutarhurin tietolaari - sille olisi kuulijakuntaa varmaan edelleenkin...
Täytyypä hieman googlettaa vinkkejä varjostimen uusintaan, ihan kylmiltään saattaa olla työlästä...