sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kaihtimien katveessa

Komensin Miehen aamutuimaan grillikatoksen katolle, lipputanko piti pestä jo viime kesänä... Puhtoiseen salkoon oli hyvä vetää siniristilipu Vapun kunniaksi.

Grillikatoksen sälekaihtimet saimme kiinnitetyiksi jo viikolle. Miehen kärsivällisyys oli koetuksella! Melkoista tuskailua, manailua ja ähellystä se oli ensimmisen kanssa, mutta loput menivät jo rutiinilla kikat keksittyämme.
Olen aika tyytyväinen, sälekaihtimet näyttävät paremmilta, kuin uskalsin arvatakaan! Verhoja ne eivät kaipaa seurakseen, ainakaan tänä kesänä.

Voi olla, että kesemmällä on toinen ääni kellossa, kun ikkunoita pestessäni  kiroan kaihtimien siitepölykerrosta, puulieden nokipölyä ja kärpäsenkakkaa...

Sälekaihtimet ovat tarpeen vain etelä-länsipuolella, mutta joka akkunaanhan ne tietysti laitetiin, ainoastaan hyllyjen taakse ei ryhdytty virittelemään, vaikka glasi onkin juuri keskipäivän auringon suuntaan.

Pistänpä vielä kuvan näistä viimeisistäkin, tykkään niin hirvittävästi Äidin Ystävättären Tyttären tekemistä tiffanytöistä!! Unohdin ne talveksi katokseen, mutta hyvin kestivät pakkaset, tuulet ja tuiskut!! Myös oven ikkunan mosaiikkityö on säilynyt ehjänä, vaikka joskus tuuli on päässyt heiluttelemaan ovea pahastikin. 

No niin, nyt kun lippu on salossa, pitää keksiä, missä pääsisimme nauttimaan simaa vappumunkkien kera, niitä kun en muistanut kotiin hankkia (eikä kuuna kullan valkeana mieleeni olisi tullut TEHDÄ sellaisia!)...

PS. Nyt alkoi Pikku-Myy liukumäessä -kuu! Kiitokset vielä Aika on taikaa -blogin JaanaElinalle, joka antoi vinkin, että tätä jo tuotannosta poistunutta mallia on (oli?) saatavissa erikoiserä Citymarketeissa - KIITOS!!

PPS. Mukin alla vilkahtaa ruokailuhuoneen pöydälle levitetty tämänhetkinen iltapuhteeni, työn alla Miehen toivoma torkkupeite.

8 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Täytyy todeta että teidän grillikatos on aivan IHANA.Mää näytän kyllä isännälle kuvat ja toivon että meilläkin olisi joskus grillikatos.Huom.Joskus.

Tilkkupeitto pöydällä on hieno idea sekä skoolit ikkunahyllyllä.Tiffanytyötkin on kauniita.

Kiva kun vinkistä oli hyötyä ja mukia vielä löytyi.Nythän ilmestyi uusi kesämuki,se piti heti käydä hakemassa.

Meillä munkit ja simat jää nauttimatta,lähes samoista syistä.Olisihan ne maistuneet.

Torkkupeitehän on kohta valmis.Upea tulee.

intsu kirjoitti...

Kyllä teidän grillikatos on ihana! Nuo tiffanyt tosiaan on upeita. Mä aivan varmaan asuisin noin kivassa paikassa kesän,enkä malttaisi sieltä mihinkään lähteä. No ei sentään niin tiviisti,mutta viihtyisä jokatapauksessa. Peitostakin tulee upea. varmaan se on Novitan seiskaveikan papukaija lankaa,ainakin yhtäkkiä näyttäis olevan.

Anna kirjoitti...

Oih, löysin mukavan Blogisi kun googletin kuvia Tilda kirjoista. Aika vierähti kivasti ku selailin juttujasi! Mukavaa Toukokuuta!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos jaanaElina, Intsu ja Anna!
Anna, tervetuloa Rakkauden taloon!

Grillikatos on itsellekin mieluisa, se oli se viimeinen pisara, joka sai aikoinaan Rakkauden talon ostopäätöksen aikaan. :o)

Eloise kirjoitti...

voi miten ihana paikka tuo grillikatos, toistelen toisten sanoja! Nuo sälekaihtimet varmasti lisäävät käyttömukavuutta.
Minulla on jo oma pikku Myy mukini :), enpä tiennyt, että on poistunut tuotannosta, hienoa, että ehdit vielä löytää omasi!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Eloise!Pidä huoli Pikku-Myystä, sen arvo on vain nousemaan päin tuotannon loputtua. :o)

Täti Sininen kirjoitti...

Iloisen värinen torkkupeitto tulossa.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kitos Täti Sininen!
Ensin vähän vierastin tätä väri-ilottelua, mutta virkkauksen edetessä olenkin kovin mieltynyt värien kirjoon! :o)