maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisrauhaa

Pääsiäistä on vietetty rauhallisissa merkeissä, kotinurkissa. Alunperin suunnittelimme korkkaavamme mökkikauden, mutta kun ilma on ollut UPEA, miksi lähteä kylmän metsän keskelle kylmän järven rannalle värjöttelemään?

Olen siivoillut nurkkia, rauhalliseen tahtiin. On se kumma, miten niinkin tylsästä hommasta voi saada niin suurta tyydytystä!! Mutta kun töissä ei saa mitään näkyvää aikaiseksi (pöytäkirjoja ja muistioita ei lasketa!), tuntuu pölypallojen metsästys todella palkitsevalta! Puhumattakaan, jos saa jotain pientä muutosta aikaiseksi!

Täytyy kehaista Miestä tässä yhteydessä, hän yleensä huomaa, jos pölyrättiä on heiluteltu tai järjestystä muutettu! Nytkin töistä tullessaan huomasi heti, että verhot on vaihdettu ja cd-levyt siirretty - eikä olut edes työvaatteita saanut vielä päältään!!

Vaihdoin siis työhuoneen verhot. Valitettavasti tuoreempaa ENNEN-kuvaa ei löytynyt, työpöytä ja mattohan vaihdettiin jo eaiemmin (yläkertaan).

Uusi JÄLKEEN-ilme on aika lailla kevyempi!! Verho on onnekas löytö Eurokankaan 10 €/kg laarista. Kangas on aivan LUXURY -silkinomaista, mutta todennäköisemmin sekoitekuitua kuitenkin. Valmiiksi ommeltu malliverho, rypytysnauhoineen kaikkineen, paino n. 350 g - varsin mainio löytö!!

 
CD-levyjä on jo hetki suunniteltu siirrettäviksi Boknäsin karuselliin. Lopultakin homma suoritettu, aakkosjärjestystä täytyy vielä vähän tarkentaa!


 
Levyjen tilalle siirsin sisutuskirjat...

 
... ja sisustuskirjojen tilalle matkaoppaat. Niitä saisi olla enemmänkin!! Oi, reissuun taas mielisin!

Mies kokkasi pääsiäsisunnuntain päivällisen: alusta asti kotitekoisia valkosipuliperunoita (TAIVAALLISIA!) ja vuoan toiseen päätyyn koemielessä valkosipuliporkkanoita (VIETTELEVIÄ!) uuseelantilaisten lammaspihvien (HEKUMALLISIA!) ja tsatsikin (MUHEVAA!) kanssa, jotka huuhdeltiin alas (KAIKEN KRUUNAAVAN!) australialaisen punaviinin avulla.

Voisiko elämä enää täydellisempää olla?

PS. Kun tuli taas puunattua nurkkia, kehtaan ehkä viikolla laittaa kotikuviakin, jos ei muuta jutunjuurta ala löytyä...

PPS. Mies väittää, että aterian adjektiivit sopisivat paremmin HÄNEEN kuin tarjottuun päivälliseen - pyytää vastauksia ninim. "Vapautuu tarvittaessa nopeastikin".

2 kommenttia:

Elma Ilona kirjoitti...

Olettepas olleet ahkerina! Ihanan näköistä ruokaa, njammm...

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Elma Ilona!
Mies vei aikoinaan jalat alta tarjoamalla ekalla "kotikäynnillä" omatekemiä valkosipuliperunoita ja omapyytämää riekko-teeripataa - se oli sitten menoa... Taisi tie tämän eukon sydämeen käydä vatsan kautta... ;o)