maanantai 4. huhtikuuta 2011

Jälkimaininkeja

Vielä muutama sananen kuppauksen jälkitunnelmista sekä Tempur-tyynyn vaikutuksista!!

Kuppauksesta on nyt kulunut 9 vrk, haavat ovat täysin parantuneet ja vain muutama hailakka sarvenjälki on vaivoin nähtävissä. Olo on edelleen kevyt, energinen, äärimmäisen positiivinen.

Olen aiemmin ohimennen maininut selkävaivoistani. Tilanne on nykyisin oikein hyvä, kun kipukierre (jota särkylääkkeet ruokkivat) on saatu katkaistua, mutta 4 vuotta sitten olin koko kevään sairauslomalla. Silloin kävin fysioterapiassa, joka teki asentoanalyysejä, hoitoihin sisältyi myös erilaisia vapaavalintaisia liikuntaryhmiä, kursseja ja saliharjoittelua.

Olin kiero kuin korkkiruuvi: selkä oli kierteillä, niskat mutkalla, pää kenotti, jopa nenä oli vinossa, askelsin väärin ja lanne oli väärässä asennossa. Hieronnan ja muun fysikaalisen hoidon lisäksi kävin pitkään niska-selkä ja polvi-lanne -ryhmissä, pilates-alkeissa, chiball-jumpassa, voice massagessa, lisäksi "opettelin kävelemään" eli askeltamaan oikein.

Viime kesänä kävin samaisessa fysikaalisessa hoitolaitoksessa, kesäloman alkaessa jäi 1 hoitokerta roikkumaan. Pari päivää sitten (viikko kuppauksen jälkeen) kävin kuittaamassa sen viimeisenkin - ja mitä kuulinkaan???

Fysioterapeutti iloitsi, ensimmäisen kerran makasin hoitopöydällä täysin suorassa eikä vartalo kääntynyt lantiosta jonkinasteiseen kulmaan! Selkäranka oli viivasuora ja myös pää oli aivan suorassa vartalon jatkeena, ei enää vinossa eikä kenossa!! Ja tämä siis aivan spontaanisti, ilman että kroppaa piti uudelleenasetella (suoristaa)!! Lisäksi terapeutti huomasi keittiökyttyrän TÄYSIN kadonneeksi, nenäkin oli kuulemma suoristunut! Askelluksen on todettu korjaantuneen jo jokusia vuosia sitten.

Ilman sen suurempaa tieteellistä näyttöä VÄITÄN suoristumiseni johtuvan Tempur-tyynystä ja kyttyrän totesinkin jo aiemmin kadonneen kupparilla!!

Olenpas ILOINEN! Ja SUORASELKÄINEN!!

PS. Läpeensä laiskat koiramme ylhäältä alas: Lötkö, Lusmu, Luupää, Lötkö, Lusmu, Luupää.

7 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Oi onpa hieno kuulla. Varmasti sinulla on ollut kestämistä noiden kipujen kanssa. Kiva, että tyynystä on ollut apua. Meillä on myös käytössä saman tyyppinen tyyny, ostettu aikoinaan jostain messuilta. Mistä sanoitkaan ostaneesi sen? Meillä on myös patjana futon. Miehellä on selkävaivoja ollut ja ne ovat kyllä helpottaneet paljon tyynyn ja patjan kanssa. Asiasta aamutossuihin: Olen menossa huomenna sinne kuppaukseen :).

Eloise kirjoitti...

Hei, toisesta blogista tänne loikanneena kyselen, että mikä on keittiökyttyrä... tarkoitetaanko sillä samaa kuin " leskenpatilla". Minulle nimittäin lasteni imetysten myötä kehittyi sellainen pahkura selkärankaan tuohon niskanikamien jatkeeksi Ei se ole kipeä, lähinnä profiilia katsellessa sen huomaa. En ole koskaan ajatellut, että siitä voisi päästä eroonkin...olisipa se huimaa! Tempur-tyyny minulla on ollut jo pari vuotta, pitäisi varmaan uusia se, sillä olen huomannut sen menettäneen hiukan elastisuuttaan. Ilmeisesti pitäisi ruveta aktiivisemmaksi selän suhteen, jos noista mutkista on mahdollista päästä eroon kokonaan...toiveita antava oli kirjoituksesi. Joitakin kertoja olen lääkäreille pattiani tarjonnut, leskenpatista ovat puhuneet ja siihen se on jäänyt.
Onnea suoralle selällesi!!!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Villasukka & Eloise!!

Ostin Tempur-tyyny Stockmannilta, ja siellä sanoivat, että n. 3 vuotta sitten tyynynsä ostaneet ovat nyt uusintakierroksella, eli oletettavasti sen tuo tyyny pysyy ryhdissään.

Juu, samasta kyttyrästä on kyse! Minullekin lääkäri sanoi, ettei sille mitään voi, se on sidekudosta - on ja pysyy. Pöh, kunnon hieronnalla kyttyrä selkeästi on aina pienennyt ja nyt siis kuppauksessa katosi tyystin! Enkä ole kuulemma ainoa, joka siitä on kupparilla eroo päässyt! :o)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Juu, piti vielä Villasukalle sanoa, että kiva jos tekstini on yllyttänyt sinut kokeilemaan kuppausta!! Toivottavasti saan lukea kokemuksistasi, blogissasi tai täältä... :o)

Eloise kirjoitti...

kiitos vinkistä, kuppaus kyllä kuulostaa hurjalta hoitomuodolta, mutta ehkäpä minäkin rohkaisen mieleni...Rohkaisevaa joka tapauksessa, että se ei ole loppuelämäntuomio välttämättä :))) !

PIUZA kirjoitti...

Onneksi olkoon! Wau, mahtavaa kuulla, että olet "selättänyt selkäsi".:)

Varmasti paranemiseen on vaikuttanut kaikki nuo yhteensä. Ja, toki selkä ongelmissa on oleellista olla hyvä sänky ja tyyny. Melkein harkitsen Tempurin ostamista..

Uusi hoitomuoto tiedoksesi: http://www.voicewell.fi/
Hiukka erilainen, kuin Voice Massage: http://yle.fi/alueet/teksti/tampere/2010/05/huoltoa_aanelle_ja_koko_keholle_1651218.html

VoiceMassagessa en ole käynyt, mutta kävin tutustumassa tuohon VoiceWelliin ja hyvältä tuntui!

Kyttyrään minulla on auttanut, niinkin yksinkertainen, kuin kävely ja venyttely. Välillä se tulee takaisin ja sitten, kun taas tekee sille jotain, se lähtee.

t.Paula

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Eloise, käy lukemassa myös Villasukan kommentit (Villasukan koti -blogista), jos vaikka rohkeus vielä kasvaisi! :o)

VoiceMassage ja VoiceWell kuulostavat kuvauksen perusteella hyvin samanlaisilta hoitomuodoilta. Olisikohan nimiero vain kouluttajasta / koulutusmuodosta johtuvaa?
Tykkäsin VoiceMassagesta kovasti, nyt olen tilannut ajan 45 min kasvolihashierontaan... Kaikkea pitää kokeilla! ;o)