perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kuin helminauhaa

Kesäloman alkua on aina pikkuisen syytä juhlistaa! Kävimme Valkeakosken kesäteatterin ensi-illassa

Päärooleissa Vicky (menneisyyden vanki) Rosti, Kuntsi (Tonttu Toljanteri) Ojansivu, Johanna (ex-Elonkerjuu viulisti) Koivu ja Reino (Bongo Rhino) Nordin, menossa mukana myös bändi ja tanssiryhmä. Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen, koreografia Aleksi (Tanssii tähtien kanssa) Seppänen.

Merja ja Kari ovat tavanneet uudestaan Facebookissa ja muistelevat nyt nuoruuttaan 70- ja 80-luvuilla. Muistoja ensirakkaudestesta, mutta lavalle pääsevät myös mm. Kalevi Keihänen, Armi Aavikko, Vesku Loiri, Veikko Vennamo, Lasse Viren, Mikko Alatalo ja Hurriganes. Niin, ja Muppetit!
Mies nauroi Remu Aaltosta niin, että oli pudota penkiltä...

Poikkeuksellista tässä kesäteatterinäytelmässä oli, että kaikki esiintyjät osasivat todellakin laulaa!! Laulullisesti heikoin lenkki oli Kuntsi Ojansivu - mutta se annettakoon anteeksi, koska hän on lähtöisin Valkeakoskelta!
Myös tanssi näytteli isoa osaa, sekin erittäin tasokasta ja ammattimaista.
Ja kyllä se viulukin siellä mukana oli, pariinkin otteeseen.

Ammattimaiseen kesäteatteriin oli saatu paikallisväriä enemmänkin mukaan, sillä myös Hämeenlinnan kaupunginteatterin johtaja, ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilainen on alkuperäinen koskilainen, Kuntsin koulu- ja näyttelijäystävä paikallisteatterista jo nuoruudessa. Avaussanat lausui Sedu (ex-koskilainen FC HAKAn ex-fudari, FC HAKAn suurosakkeenomistaja, ravintoloitsija, kesäteatterin perustaja ja tukija) Koskinen.

Hauskaa ja harmitonta kesäviihdettä!! Jäi mukava maku suuhun! 
Ehdottomasti suosittelen!
(KUVAT: Mika Seppänen, kesäteatterin kotisivuilta)

Ensimmäisenä lomapäivänä omakin ohjelmisto toimi liki moitteetomasti!
Kotiruokaa: currya 
Siivousta: pientä pintälääpintää, tavaroiden siirtelyä OIKEILLE paikoilleen 
Silitystä: Miehen kauluspaitoja 10 kpl 
Puutarhaa: kitkin ja kastelin, istutin 3 Primevere-pionia ja siirsin kuunliljoja kaadetun omenapuun alta uuteen penkkiin, Mies kaivoi kuopat Mustilanhortensialle ja Sinikriikunalle, autotalliluiskaan lisäsin 4 Lamoherukkaa. 
Käsitöitä: isoäidinneliöitä
Lueskelua: aamulla blogeja, illalla dekkaria 
Sisustusta: kranssit eivät ole sesongin mukaiset, siirsin varastoon - uusia ei nyt tähän hetkeen ole 
Remontin suunnittelua: maksoin nipun laskuja ja totesin, ettei kannata edes suunnitella... 
Päiväkävelyä: hmmm, tuota noin, tämä taisi unohtua...

Älkää peljätkö, en aio toistaa tätä jokaiselta lomapäivältäni!
Tai ehkä sittenkin... :oP


  
PS. Shirley Temple vielä hieman kainostelee...



  
... ja unikkokin ujostelee. Tänään varmaan jo rohkenevat röyhistellä!!

PPS. Muistakaa, blogiystävät hyvät, HUOMENNA on suuri kansallinen RIKKARUOHOAAMUPÄIVÄ! Vanhan kansan mukaan 18.6. puoleen päivään mennessä kitketyt rikkaruohot eivät kasva enää takaisin. Ja koska vanha kansa ei tiennyt kesäajasta tuon taivaallista, taitaa meillä nykypuutarhapuuhastelijoilla olla aikaa klo 13:00 asti!

5 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Ihanaista ja rentouttavaa lomaa. Täytyypi osallistua tuohon rikkaruohotempaukseen. Kesäteatteri reissu kuullosti hyvältä.

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Sehän kuulosti hyvältä !
Ensimmäistä lomapäivää ja Shirley Templejä odotellessa.............

Kultsin kämppä kirjoitti...

Hauskaa teatteria, lomaa ja aivan ihania kukkia! Täydellistä!

Maina kirjoitti...

Tuo kesäteatteri kuulostaa lupaavalta. Olen silmäillyt mainosta työpaikan kahvihuoneessa pitkin kevättä, mutta voisihan sitä ihan paikan päälle...
Rikkaruohot taitaa jäädä rehottamaan, kun on nämä sisäpuhat vaiheessa. Mukavat lomapuuhat sulla :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Villasukka, Aila, Kultsin kämppä ja Maina!
Kesäteatterit ovat yksi kesän mukavimmista mausteista!