tiistai 7. kesäkuuta 2011

Systerin synttärikassi

Synttärit olivat jo pari viikkoa sitten, laukkukin valmistui jo jokunen aika sitten (Opiston kesäkassikurssilla), mutta lahja luovutettiin vasta viikonloppuna, ikään kuin oheistuotteena valmistujaisissa (joista lisää myöhemmin).

Äitienpäivänä Äidin lahjatyynyjä katsellessaan Sisko virkkoi, että isoäidinneliölaukku olisi aika hauska, haluaisi sellaisen.
- Isoista vai pienistä neliöistä, kysäisin muina miehinä.
- Isoista, tietenkin, sanoi hän.
- Ai jaa, minkä värisenä, kysyin ihan ohimennen.
- Jotain aika "luonnollista", sanoi - vaikka sen olisin kyllä osannut arvatakin.

Heti seuraavana päivänä kipaisin ennen töihin menoa VapaaValintaan (ainoa kauppa työpaikan lähellä, josta saa lankoja ja joka aukeaa jo aamu-9:ltä). Päädyin samaan lankaan kuin tyynynpäällisissäkin, Novita Puro Batik.

Työmatkoilla virkkailin laukunpalat ja Opiston kesäkassikurssilla tein vuorin (tämä on juuri se, jota purin reilut pari tuntia lyhyehkön ompelutuokion jälkeen...). Sisäpuolella on 2 taskua, vuorattuja isoäidinneliöitä nekin.

Kassi on aika painava (yli 700 g), joten sillä kannattaa viedä vain tyhjiä siideripulloja kauppaan! Täydet kannattaa kuskata "varakassissa", jonka tein vuorikankaasta. Virkattuun voisi kauppareissulla tunkea salaatinkeriä, patonkia ja light-tuotteita (vaikka saahan sidukkaakin lightinä!).

Mielestäni kassi on aika onnistunut! Kiva väri, Siskon suosima iso koko ja kantokahvat solmuineen antavat vähän lisäilmettä. Ja tuntui olevan Siskonkin mieleinen, väri oli kuulemma juuri oikea ja kokokin mainio.

Voisin oikeastaan tehdä samanlaisen itsellenikin...

3 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Nätti kassi, oikein minun mieleiset värit :))

Zzz kirjoitti...

Tässähän voisi kuljettaa isonkin erän marenkeja, eivät paljon paina :). Mukavat väritkin kassissa.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Anneli ja Neferi!
Ah, marenkeja - totta tosiaan! Taidankin kutsua tätä jatkossa marenkikassiksi. :o)