torstai 28. heinäkuuta 2011

Vattuja

Äiti hätyytti vatutukseen, alkoivat ylikypsyä. Syyhkäisin töiden jälkeen mökkipuskiin Äidin kanssa. Parissa tunnissa saalista karttui 7,5 kg, perkaukseen sitten menikin puolen yötä. En enää pikkutunneilla jaksanut muumimammailla, hillokattilat porisevat vasta tänä iltana.

Kumma juttu: istuttelin kotipihan Maurin makeat samanaikaisesti Veljen mökkipuskien kanssa. Veljen puskat ovat pieniä, sieviä, pystyoksaisia (eli juuri sopivan poimintakorkeita), täynnä pieniä, mutta meheviä ja madottomia vadelmia. Minun puskani ovat valtavia, muodottomia, löysävartisia roiskoja, joita saan leikellä moneen otteeseen kesän kuluessa (eli tuskattuvia poimiessa, kun oksia saa nostella, väännellä ja käännellä), marjoja on vähänlaisesti, isoja, mutta rumia ja rupisia.

Miksei ikinä koskaan milloinkaan minun puutarhapuuhani mene niin kuin muilla?? Kysyn vaan! Veljen puskat ovat juuri sellaisia, kun Viherpeukalot kuvauksessaan lupasivat, minulla on toivoton viidakko! * huokaus *

 
Haa, muistuttelen vielä Päivölän tilkkuleiristä, kurssikaverit ovat päivittäneet omia blogejaan omien töidensä osalta. Käykääpä kurkkamassa!

Minna / Arnican käsityöt / Kassisatoa - osa 1
Otsikon perusteella olettaisin lisääkin kuvia olevan tulossa...
Blogissa on kuva Minnan upeasta Maija Poppas -laukusta, jota ei omissa merkinnöissäni ollut mukana. Kiva malli, todella upeat kankaat!!

Hannele / Elennah tilkkuilee / Tilkkukurssin satoa
Kurssin suosikkilaukkumalli jäi hantaakeja vaille valmiiksi, siitä ei vielä löytynyt blogissa kuvaa. Odottelen mielenkiinnolla... Sen sijaan täältä löytyy mansikoita, joita en ollut huomannut kuvata. Sain Hannelelta ohjeen (KIITOS!), aion tehdä mansikoita vielä itsekin...

Maarit / Maikin tilkut / Viikko Päivölässä...
Maarit päivitti bloginsa tosi nopeasti, tähän olette ehkä päätyneet jo aiemmasta linkistä. Täältä löytyy kuva Maaritin hauskasta tilkkutyöessusta, josta ei myöskään ollut aiemmin kuvaa omassa blogissani. Uskon essun jatkossa olevan oleellinen osa Maaritin tilkkutyöpersoonaa!

Seuraava Päivölän tilkkuviikonloppu on jo kuukauden kuluttua (26.-28.8.)!!

Vielä ehdit osallistua kesäarvontaan!
(klikkaa kuvaa)

6 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Mieletön määrä vaaramia! Nam nam ja samat nam nam noille tillkukasseille! :)

Kirsi kirjoitti...

Kadehdittava vattusaalis;)Sinä olet niiiin hirmuisen taitava käsitöissä,että eikös se menis jo epäreiluuden puolelle,jos puutarhassakin kaikkii tapahtuis simsalabim ja akrabadabra=D Nuo tilkkukassitkit on varsinaisia ihanuuksia!

JaanaElina kirjoitti...

Mahtava vattusaalis.Älä huoli,miunkin vatut on ainakin joka toinen ruma ja rupinen.Niitä eilen illalla keräilin ja tänään iskin mehumaijaan pakkasesta ottamieni viime vuoden mansikoiden ym.marjojen kera.

Paljon on tapahtunut teilläpäin lomani aikaisen bloggailutauon aikana.Pitääkin lueskella aiempia postauksia tässä pikkuhiljalleen.

Nuo kassit on kyllä niin upeita,että kelpais tännekin.Tai voisin ottaa vinkkiä,jos vaikka syksyn tullen ehtisi itsekin jotain ompelemaan.

Mukavaa päivää sinne

Villasukka kirjoitti...

Oi mikä vadelmasaalis. Kelpais mullekin :)

Anneli kirjoitti...

Samanlaisissa hillopuuhissa minäkin eilen olin :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Minna, Kirsi, JaanaElina, Villasukka ja Anneli!
*
Taikasauva ei olisi pahitteeksi pihapuuhissa!! ;o)
*
Tosiaan, voihan vadelmista tehdä mehuakin! Jos omista puskista tulee isompi satsi, kaivankin Mehu-Maijan esiin! Kiitos muistutuksesta!