sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joulumakuja

Vaikka joulun menu on perinteitä pullollaan, on lopputulos kuitenkin aina yllätys! Koskaan ei tiedä, mitä loppujen lopuksi tarjolle tulee ja mikä on joulun ykköshitti ja suurin makunautinto - vähän kuin Veljentyttö Nuoremman tekemä joulusukka, koskaan ei tiedä, mitä se sisäänsä kätkee!!

Joulurauhanjulistuksen jälkeen toimitimme lahjat, poikkesimme maistelemaan vanhempieni SUUSSASULAVAA kinkkua (kuva: Kodin kuvalehti) ja kävimme kotikyläni haudoilla. Aattoiltana visiteerasimme Appivanhemmilla, Anoppi oli tehnyt mm. TAIVAALLISTA lohimoussea ja KIELENVIEVÄÄ bataattilaatikkoa, samalla reissulla poikettiin vielä kolmella hautuumaalla.

Joulupäivänä vanhempani tarjoavat monivuotisen perinteen mukaisesti jouluaterian, MAANMAINIOn kinkun lisäksi pitää mainita NENÄKARVAT KÄRVENTÄVÄ sinappi, PEHMEÄ bataattilaatikko ja RAIKAS rosolli.

Sen verran oli ollut jouluista aamuohjelmaa, että vasta tänään, Tapanina, ehdin keitellä oman KERMAISEN aamuriisipuuromme, Mirkan portviiniluumut antoivat siihen TUJAKKAA potkua.

Olimme kutsuneet molempien vanhemmat ja sisarukseni Tapaninpäivän ajeluiden merkeissä kahvittelemaan. Tarjolla oli mm.jouluisten kakkujen lisäksi viikuna-briepasteijoita ja Pirkan ohjeilla broileri-parsakaalipiirakkaa (jonka tosin tein viljapossusuikaleista) ja fetajuustotorttuja.

Vihdoin päästään omankin joulupöydän ääreen, karjalanpaisti, aurajuusto-punajuurilaatikko ja - yllätys-yllätys - bataattilaatikko muhivat uunissa, pieni kinkkukin on hankittuna. Koska työviikko oli kiireinen, tilasin laatikot valmiina työpaikan ruokalasta (Amica).Toivottavasti makunautinnoissa saavutamme edes KALPEAN VIVAHTEEN Anopin ja Äidin jouluherkuista!

Eikä se koirienkaan suu tuohesta ole! Mies valmistaa koirille aina oman jouluaterian, tällä kertaa alkupaloiksi koiranmakkarasydämiä ja -nalleja chicken chips'ien kanssa, pääruuaksi ylivuotista hirvenmaksaa ja jälkkäriksi pätkät ykkössuosikkia, Suku-Lakua. Ja koska me muutkin syömme kynttilöiden loisteessa, on koirillakin asianmukainen juhlakattaus patterikynttilöineen päivineen...Koirien ilmeistä päättelisin aterian olleen HIMOHYVÄÄ MAHTIMAUKASTA HURMIOHERKKUA!

Tottahan jouluun kuuluvat oleellisena osana myös VERISUONET TUKKIVAT juustotarjottimet (kuva: Valio) ja SOKERIHUMALAN TAKAAVAT konvehtiröykkiöt. Ihan erikseen on mainittava Siskon antamat belgialaiset Duc d'O -konvehdit - ihan ehdottomasti parasta suklaata mitä koskaan olen saanut, PÖKERRYTTÄVÄ NAUTINTO!

Juomapuoli hoitui varsin pitkälle MAUSTEISELLA glögillä, TAKUUVARMA olut kelpasi niin joulusaunassa kuin ruuankin kanssa: MALTAINEN A. Le Cog Joulu-Porter (kuva: A- Le Cog), KEVYT Saku Kuld ja TAVALLISEN TYLSÄ Lapinkulta Jouluolut.

 
Ja silloin kun ei ole muuta suuhun tungettavaa ollut tarjolla, on kitaan heitelty kourakaupalla KOUKUTTAVAA pähkinäsekoitusta suklaarusinoilla ryyditettynä.

Pyhien jälkeen pitää ottaa itseä niskasta kiinni, mässäily saa loppua - vaa'alla käyntiä en uskalla edes ajatella...

3 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Ooooh mitä herkkuja sulla on ollut saatavilla, ihan vesi kielelle herahti. Monen monta konvehtia on täälläkin tullut syötyä. Lumitöitä välillä niin taas suklaa on maittanut.

Anneli kirjoitti...

Kiitos Paula , siitä kakkuohjeesta !
Jopa minä , tälläinen tumpelo , sain kakun onnistumaan.
Ja hyvää oli :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos kommenteista KristiinaS ja Anneli!
Mukavaa, että kakkusi onnistui, annoinhan siitä takuun! :o)