keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Kangastukussa

Suomen suurin kankaiden maahantuonti- ja tukkuliike kutsuu opistolaiset kahdesti vuodessa tukkuostoksille. Se on opistolaisille odotettu The Tapaus, josta olen tähän asti kuullut vain hurmioituneita tarinoita. Tukku aukaisee ovensa varsinaisen aukioloaikansa jälkeen, siis kokonainen ilta aikaa haalia kankaita tukkuhinnoin.

PAKKOhan sitä sellaista tarjontaa on lähteä katsomaan! 5.500 neliötä yksiväristä ja kirjavaa, raitaa, ruutua, kukkaa, kimallusta ja kukerrusta - painokankaita, pellavaa, patjaraitakankaita, kaitaliinakankaita, kappakankaita, lakanakankaita, sisutuskankaita, vaatetuskankaita, verhokankaita, verhoilukankaita, villakankaita, vuorikankaita, vohvelikankaita, loimusamettia, samettia, satiinia, silkkiä, sifonkia, organzaa, paljettikankaita, voileeta, taftia, tekoturkiksia, tikkikankaita, trikoota, työvaatekankaita, farkkua, chenilleä, fleeceä, froteeta, gobeliinia, huopaa, vanua, pitsinauhoja, sisustusnauhoja... - halli toisensa perään, kahdessa kerroksessa.

Huh, se oli IHAN KAMALAA!!

Valikoimaa oli niin valtavasti, että silmä ei enää tarttunut mihinkään, mitään ei tehnyt mieli hipeltää. Tajunta ei yksinkertaisesti jaksanut sulattaa sellaista kangaspaljoutta!! Kuljin sameinnein silmin hallista toiseen, lopulta päädyin ihan perimmäiseen nurkkahuoneeseen: fleeceä ja tekoturkiksia.  Ajatus paluusta samoja jälkiä pitkin, edelleen kankaita katsellen, tuntui KAUHISTUTTAVALTA! Mutta jotta en olisi tehnyt reissua turhaan, päätin ottaa tutun turvallista fleeceä, kun kerran niiden luo olin päätynyt. Sitten saisin palata suorinta reittiä kassalle ja lähteä kotiin ahdistusta potemaan.

Päädyin kahteen kuviolliseen fleeceen, tilkkupeitteiden vuorikankaaksi. Todettakoon, etten eläissäni ole tehnyt ensimmäistäkään tilkkupeittoa! Mutta sitten joskus. Ehkä. Fleeceä on nyt kuitenkin 10 metriä...

Kassaa etsiessäni eksyin kahdesti.

Luulen, että toipuminen vie aikaa!!

PS. Tässä jutussa ei ole kuvia, koska en järkytykseltäni tajunnut kaivaa kassistani kameraa, jonka olin aamulla sinne varta vasten tunkenut. Ehkä se on vain hyvä, niin lukijoiden kuin oman hyvinvointinikin kannalta.

PPS. Tämä oli siis ensimmäinen niistä kolmesta sallitusta poikkeamasta herumattoman helmikuun  hurvittelemattomuuteen.

8 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Siis mitä mahdollisuuksia,ja sinä menit paniikkiin.

Minulla alkaa pikkuhiljaa kehkeytyä käsitys,että maantieteellisesti olemme eriarvoisessa asemassa.Meillä ei täällä ole mitään tuollaisia juttuja tarjolla.Tai on jos haluaa,niin voi lähteä aamuyöstä matkaan ja matkustaa puolipäivää,niin sitten löytyy noita mahdollisuuksia.

En ole katkera mutta kuitenkin....

Hyvin ainakin alkoi sinun herumaton helmikuu.

Ihanan pehmeän näköisiä fleeejä.Söpöjä.

Mukavaa päivää.

Pirjo ja Purjo kirjoitti...

Hyvänen aika! Tämä on nettikidutusta. Me olemme usein haaveilleet vastaavasta mahdollisuudesta edes kyseisen toimipaikan normaalina aukioloaikana, mutta niin se retki on aina jäänyt tekemättä. Ja sitten kun Joku sinne menee, niin panikoituu täysin eikä kykene toimimaan vain siksi, että kaikkea on liikaa. Olemme kateellisia jo pelkästä mahdollisuudesta nähdä kaikki se ihana viskoosi-, puuvilla-, neule-, nauha- ja mikäliemäärä. Toisaalta on mukavaa, että tilkkupeitteet ovat saaneet arvoisensa aloituksen... HIH. Toivottavasti se pintaosakin joskus syntyy, kurssilla tai ilman.

Pirjo & Purjo

Heleena kirjoitti...

Mun olisi käynyt samoin. Lukiessani juttuasi haukoin henkeä, voiko tuollaista paikkaa ollakkaa....
Lienee kaukana onnekseni ;-))

Maina kirjoitti...

Hui, miten vaarallisia paikkoja on olemassa kangasaddikteille!! Onneks ei ole omalle kohdalle sattunut ;) Tulis mieletön kiusaus!
Kiitos vierailusta blogissani ja liittymisestä lukijakseni.
Minä innostuin aikanani noista sukkahousupäistä vierailtuani Onkiniemellä pikkukakkosen Ransu-koiran kotona (missä lie silloin syntyneet käsinukkejen päät). Olet saanut tosi ilmeikkään pariskunnan aikaiseksi.

intsu kirjoitti...

Joo,Luoja varjelkoon minua tuollaiseta tukusta! Kieltämättä oli hyvä,ettet shokiltasi saanut kuvattua!Onneksi täällä ei ole suuria houkutuksia. Aika vähällä pääsit,vain 10m fleeceä... kaikista houktuksista huolimatta. Kyllä uskon,että herunatonta helmikuuta vietät. Minä olen juuri päättänyt,että yhtään lankaostoja en tälläkuulla tee,paitsi siellä Taideteollisessa Taitopajassa,jos johonkin tiettyyn työhön tarvitsee tiettyä lankaa.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos JaanaElina, Pirjo & Purjo, Heleena, Maina ja Intsu!
Juu, jonkinasteinen shokki, kriisi, paniikkihäiriö ellei peräti desidofobia iskipahemman kerran...
Olisi ehkä pitänyt etukäteen miettiä, mitä tarvitsee - vai tarvitseeko mitään...
No, ensi kerralla (jos vielä rohkenen mennä) olen valmistautunut paremmin!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mitä ja missä on tämä kyseinen paikka?? Oi kertokaa se minulle.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kangastukku sijaitsee Toijalassa, Vilpolantie 1.
Tukussa asioidakseen pitää olla Y-tunnus.