tiistai 1. helmikuuta 2011

Saanko esitellä...

... tässä ovat Rakkauden talon Paula ja Mies.

Mies ei ollut ihan kamalan imarreltu tuosta kolmannesta leuastaan, mutta taiteilijan vapaudella otin oikeudekseni hieman korostaa haluamiani piirteitä... Esimerkiksi Miehen suloisen suipot korvat - tähän päivään mennessä en ole selvittänyt, polveutuuko Mies peikoista vai avuruusolioista.

Jostain kumman syystä Miehen kaunis hymy katosi, kun kiinnitin naamataulun taustaansa!? Ottiko se nyt jostain nokkiinsa?? Miehellä on suoraakin suorempi rivi kauniita valkoisia hampaita, ja sellaiset on taulussakin - vaikka kuvassa näyttääkin siltä, kuin Mies olisi haukannut suuntäyden katkarapuja. No, hammaskiille on ainakin kunnossa, kun noin kimaltelevat!

Taiteilijan vapaudella otin oikeudekseni hieman korostaa haluamiani piirteitä... Esimerkiksi oman kaksoisleukani venytin kauniiksi kurjenkaulaksi. Eikös se ole vaan tasapuolista, että toinen saa sen, mitä toinen menettää??

Materiaalina näissäkin superlonia, vanua, pahvia, 20 den sukkahousut, kuumaliimaa, ompelulankaa, helmiä, meikkejä, fiksatiivia meikin kiinnitykseen, vanhat silmälasit, hiusdonitsi (hiuksinani), vanha kaitaliina (taustakankaana), Tilda-kangasta (Miehen paita) ja upeaakin upeampi (??) Aito-Maito -solmio. Niin, ja raamit, jotka löysin taannoin Taidetalon muuttomyynnistä.

Ajattelin ripustaa taulun aviovuoteemme päätyyn...
Suostuukohan mies poraamaan koukun seinään??

KIITOS kaikille kurssikavereille hauskasta kurssiseurasta ja Opettajalle kivasta kurssista!

PS. Nyt alkoi Siesta-kuu! Kohta on kaikki nyt myynnissä olevat Muumi-mukit hankittu, eikä projektille näy loppua... Pakko alkaa hankkia vanhempia mukeja Huuto.netistä, kesän 2009 kausimuki Siesta löytyi tarrattomana hyvin edullisesti.

PPS. Arabia näkyy ottaneen jo kertaalleen tuotannosta poistuneen Muumi Perhe -mukin erikoistuotteeksi, myynnissä ainakin iittala verkkokaupassa. Vähänkö ottaa kaaliin, ehdin jo hankkia sen Huuto.netistä kauheaan ylihintaan ja postikulutkin vielä päälle!!

PPPS. Myös keltaista Teemaa on taas erikoiserä saatavilla!! Se on oikein hyvä juttu - paitsi että syviä lautasia ei ole kaupan, ja juuri niitä tarvitsisin rikkoutuneiden tilalle!!! Vähänkö ottaa kaaliin...

13 kommenttia:

Sirutuuli kirjoitti...

Hienoja! Niin nuo teidän muotokuvat kuin edelliset nuketkin, saivat miut ihan hymyilemään itsekseni täällä :)

KristiinaS kirjoitti...

Voi Jösses! Noihan on mainiot potretit.

Mirka kirjoitti...

Mielettömän mahtavat kuvat! Ja taiteilijan vapauttahan kuuluukin käyttää juuri haluamaansa suuntaan.

Anneli kirjoitti...

Voi että on ihana taulu !
Kiva kun näytit oman kuvasi, nyt tunnen jos vastaan tulet.
Pakkohan miehesi on naula taululle laittaa... ei joka kodissa noin upeaa potrettia ole :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan teidän näköiset:) Hieno taulu!!!

Sisko

Minna kirjoitti...

Apua kun on ihana potretti!
En ole vielä hurahtanut noihin mukeihin, mutta monta kertaa olen niitä hypistellyt. Jouluna puoliso sai mustan Muumipappa-mukin ja se on kyllä aika hieno... :)

Oikku kirjoitti...

Hauska idea, tuo taulu! Ja hyvä on toteutuskin.

"Oliivi" kirjoitti...

Ihana taulu! Ja tosi hyvä idea.

Pieni piirteiden parantelu on aina sallittua, varsinkin kun selvästi olet tunnistettavissa tuosta. ;)

Aija kirjoitti...

Löysin näin selkeän sepustuksen ihan sattumalta: http://tiinas.vuodatus.net/blog/category/TALLINNAN+LANKAKAUPAT

JaanaElina kirjoitti...

Eikä,ihanasti piristi täällä flunssan kourissa pyristelevää minua.

Totta puhuen eka ajatus tuosta taulusta oli että kauhea,mutta kun luin tekstin ja katsoin tarkemmin vetisillä silmillä,niin sehän on aivan mainio.Nyt en enään tiedä johtuuko vetisyys silmissä nuhasta vai naurusta.Sori,mutta isäntäkin nauroi tälle ja varmaan mielessään toivoi etten vaan menisi tuollaisella kurssille.Yleensä kun kahlaan monilla kurssilla.
Mitä kaikkea saakaan aikaan sukkahousuista.Lainasin kirjastosta Pirkan niksikirjan,ja juuri tänään luin saikkupäivän ratoksi sukkahousuniksejä.En vaan nyt muista yhtäkään.

Mä oon kerännyt muumimukeja.Mulla on kaikki talvi-ja kesäsesonkimukit.Myös monia poistuneita mukeja.Keräys alkoi kun lapset olivat pieniä ja saivat muumimukit lahjaksi.Harmi kun ei silloin ymmärtänyt ostaa niitä ysikymmenluvun mukeja,nyt niistä maksetaan korkeita hintoja.Neljä mulla niitä taitaa olla.Ihan käytössä meillä mukit ovat,paitsi poistuneet olen laittanut piiloon vitriiniin.

Näkyy olevan edellinen postauskin kurssiltasi,joten siirryn sinne .

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Sirutuuli, KristiinaS, Mirka, Anneli, oma Sisko, Minna, Oikku, Oliivi, Aija ja JaanaElina!

Nauroin ihan ääneen JaanaElinan kommenttia - hauskaa, että joku pitää tätä ihan kamalana ja myös sanoo sen - sillä sellainenhan se on! Mutta niin ihana kuitenkin. :o)
Kuka OIKEASTI haluaisi moisen seinälleen? Paitsi minä...

Aija, KristiinaS:n blogista minäkin olen löytänyt monet hyvät linkit ja vinkit! Joskus olen saanut ihan hlökohtaista postiakin jotain asiaa ihmeteltyäni. Ihanaa, että on niin mukavia ja aktiivisia blogisteja!! :o)

Heleena kirjoitti...

Potretti on just niin ihana, oli näköä tai ei! Olen nähnyt näitä sukkahousunukkeja, mutta nyt vasta kolahti. Pitääpä ruveta tarkkailemaan isäntää sillä silmällä.... Tietty pitää harjoitella, sukkahousuja riittää

PIUZA kirjoitti...

Ihanat!:)