lauantai 23. huhtikuuta 2011

Patjailua

Pitkäperjantain puuha eli penkin pehmusteet eli polstarit eli patjat pullahtivat parahiksi pääsiäisen piristeeksi! Illalla taidamme vähän grillailla, että päästään koeistumaan...

Tämä kevyehkö penkki löysi huuto.netin kautta tiensä Salon seudulta Rakkauden taloon. Penkki oli komean HD:n seurana heinäladossa, kohtuullisen kamalassa kunnossa. Penkin venetsia-punokset olivat osin risat ja pahoin notkolla, maali kolhiintunut - kaikin tavoin epäkelvon näköinen. Vaan kun sinne saakka oli hankkiuduttu, otimme kammotuksen kyytiin, hinta kun ei päätä hirvittänyt ja myyjä vielä laski pyyntiä, kun huomasi pettymykseni.

Kunnon hionta ja maali saivat ihmeitä aikaan! Punos ei ollut pelastetettavissa, korvasin sen vanerilevyllä, jonka pehmustin superlonilla ja vanulla. Tämän uuden patjakankaan nidoin viimekesäisen päälle, kun voimakas väri (punainen) ei paistanut edes valkoisista raidoista läpi.

Tämä sivustavedettävä haettiin toissakesänä jostain Helsingin lähiöstä, huuto.netin satoa sekin. Tässä kävi juuri päinvastoin: sohva näytti ostaessa siistiltä, mutta talvet grillikatoksessa ovat saaneet maalin kukkimaan ja kupruilemaan. Sohva hankittiin säilytystilansa vuoksi, kannen alle oli tarkoitus säilöä ulkokalusteiden pehmusteet. Valitettavasti vasta kotona todettiin, etteivät ne kaikki mahdukaan lavitsan laariin... 

Mutta on tässä vaan niin kiva köllötellä puutarhalehtiä lukien, että otan käsittelyyn ensi kesänä. Hiomakone ja maalisuti tehnevät terää tällekin.

Korituoli on TOSI vanha, ihkaekaan omaan kotiin hankkimani. Aurinko on haalistanut värit, mutta Mies lupasi yrittää pelastaa sen polttotuomiolta - maaliruiskulle käyttöä tulevana suvena.

Ihan omin voimin kokoilin myös pienen ikealaisen lipaston, lopultakin paikka puutarhalehdille ja -kirjoille, joita  sohvalla röhnöttäen on kiva silmitellä! Saapa nähdä, kauanko pysyy kuosissaan! Ettei vain ensimmäisen kesäsateen jälkeinen kosteus saisi jo lastulevyjä pullahtelemaan muovikuoren alta...

Tarkkasilmäisimmät huomannevat, että grillikatoksen remontti on yhä kesken! Toivon kuivaa kesää, tarkoitukseni on LOPULTAKIN laatoittaa grillikatoksen lattia ja pöytätasot. Yhdet laatat jo ostinkin, mutta kesä oli niin kostea, että homma jäi tekemättä. Seuraavana kesänä en enää tykännytkään laatoista, ja myyin ne huuto.netissä. Kuten ne seuraavatkin... Nyt olen viisaampi, ja ostan uudet laatat vasta sitten, kun tiedän ehtiväni homman tehdä!

Ennen sitä kuitenkin sälekaihtimien asennus - kenties jo huomenna, kun Miehellä alkavat vapaat!?

PS. Patjaraitakangasta jäi sen verran, että muutaman tyynyn taidan vielä polkaista jossain vaiheessa...

PPS. Taitaentehty -nettikaupan alennuskoodi voimassa vielä tänään ja huomenna! Katso sivupalkista!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo sininen raitakangas sopii upeasti noihin istuimiin !

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Anneli! :o)