sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kukkaissyksy

Olipa kiva keli eilen! Sen siivittämänä sain pari viikkoa sitten hankitut tulppaaninsipulit ja kuunliljat maahan. Ihan totta, ei jäänyt tällä kertaa sipulointi kevätpuuhaksi - tunsin outoa ylpeyttä puuhakkuudestani!! 

Yhtään en muistanut, tunginko keväällä narsisseja sun muita samaan penkkiin, mutta siellähän nyt ovat. Nähtäväksi jää, mitä tulevana keväänä penkistä nousee...

Ja tästä oivallinen aasinsilta Saksan reissuun, josta tuli ihan huomaamatta aika puutarhapainotteinen, ihan ilman ennakkosuunnittelua.

Kölnissä poikkesimme Flora & Botanicaan, 11,5 hehtaarin kasvitieteellinen puutarha melkein keskellä kaupunkia.

Paikalliset olivat ottaneet paikan omakseen, puistonpenkeillä istuskeli eläkeläisiä, lukuisilla käytävillä käyskenteli äitejä lastenvaunuineen, helteestä huolimatta lenkkeilijöitä suhahteli kukkaistutusten välissä...

Valitettavasti päärakennus oli remontissa, olisi ollut kiva käydä kurkkaamassa...

Dahlia x hortensis Tomo

Dahlia x hortensis Rancho

Syksy oli jo sen verran pitkällä, että upein loisto oli jo takanapäin - daalioita lukuunottamatta...

Koblenszissa järjestettiin vuoden 2011 BUGA-puutarhamessut. (Kuva: Tämä kuva Lomalinjan esitteestä, muut omiani.)

Koblenz sijaitsee Mosel- ja Rein-jokien yhtymäkohdassa. Kuvassa Deutches Eck, jossa joet erkanevat toisistaan (etualalla virtaa Rein, takavasemmalle kaartaa Mosel). Yli 40 hehtaarin puutarhamessualueelle pääsi Reinin yli telekabiineissa, Euroopan pisintä Alppien ulkopuolista köysirataa käyttäen (850 m).
 
Kukkaloisto täällä entisen vaaliruhtinaan linnan puutarhassa ja vanhan linnoituksen puistossa oli sekin jo hieman hiipumaan päin, vaikka ideoita puutarhanhoitoon ja maisemasuunnitteluun piisasi edelleen!

Esitteen mukaan Koblenzin Bugassa oli/oli ollut 400 000 kevätkukkaa, 300 000 kesäkukkaa, 15 000 pensaskasvia, 1 200 alppiruusua, 3 000 ruusua ja 295 puuta, jotka on istutettu nimenomaan tätä Saksan suurinta puutarhanäyttelyä varten. 

 
Bundesgartenschaulla (BUGA) on pitkät perinteet: Näyttely on järjestetty noin 60 vuoden ajan joka toinen vuosi kulloinkin eri kaupungissa. Se kestää 185 päivää (huhtikuulta lokakuulle) ja sen yhteydessä järjestetään yli 3 000 erilaista tapahtumaa: konsertteja, kirjallisuustapahtumia, näyttelyitä ja monenlaista ohjelmaa perheille.

Kesäkukkien vaihto syyskukkiin oli menossa, Mies ihaili puutarhureiden hienoja vehkeitä: surauttivat maahan porakoneella kuopan, syysistustukset saattoi suoraan pudottaa muoviruukustaan monttuun. Haluaa samanlaisen!!

Omassa pihassa riittää laittoa samanmoiseen lopputulokseen päästäkseen...

4 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Hienoja kuvia matkaltanne!
Koblenz on ihana! Siellä on myös noiden puutarhakohteiden lisäksi hyvin tyypillinen saksalainen keskustori hienoine ristikkotaloineen. Koblenzin torilla/aukiolla oli tarjolla paahdettuja kastanjoita...olimme siellä silloin loppusyksystä liikkeellä :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Vaahtera-Maria!
Nyt ei ollut kastanjoita tarjolla, mutta ijana paikka siitä huolimatta! :o)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihania ihania puutarhoja. Itse en istuttanut tämä vuonna yhtään sipulia.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Enkuli!
Minä istutin sinunkin puolestasi! Keväällä n. 200 (jotka edellissyksuýnä unohdin) ja nyt syksyllä 60. Toivottavasti edes nuo 60 nousevat... ;o)