torstai 19. tammikuuta 2012

Lahjalodju

Viitannut kerran jos toisenkin mystiseen LAHJALODJUun - luvaten vielä joskus paljastaa, mikä se on...

Tänään on se päivä!! (Maailmanhistoriallisesti katsoen ei kuitenkaan kovin merkittävä tapahtuma, se myönnettäköön!)

Alunperin lodju tosiaan oli lodju, iso punainen Orthexin pinoutuva laatikko. Sellaisia löytyy tästä talosta useampikin, sain kaupantäti-aikoinani 10 kappaleen näyte-erän Sarvikselta, kotiinkuljetettuna. Oikein vahvaa, tukevaa laatua - 20 vuotta sitten muovi oli muovia eikä mitään lötköä polystyreenia!

Olleet kovin suosittuja sukulaisten, ystävien ja työkaverien keskuudessa, muuttolaatikoina. Taannoin kun  pyydettiin pinoa lainaksi, lahjalodjusta roinat siirtyivät paperikassiiin. Ja jotenkin se sitten vaan jäi käyttöön - LAATIKKO onkin siis oikeasti KASSI!! Mutta toimii ihan yhtä mainiossa tässä tehtävässä!

Lahjalodjuun (-kassiin!!) hankin pitkin vuotta kaikkea kivaa, mukavaa, hauskaa tavaraa, joka sopii joulu-, synttäri-, tupaantuliais-, hää- tai miksivaanlahjaksi, mökkituliaisiksi, kyytipalkaksi tai mihinvaantarpeeseen.

Sisältöä kartuttaessa olen koittanut keskittyä pussin kyljessä mainittuihin tuotemerkkeihin, lisänä muutenkin suosimani Finlayson, Marimekko ja Pentik sekä sekalainen valikoima muuta (mieluiten kotimaista) rompetta, jota tulee sopivasti vastaan aleissa, shokkitarjouksissa, remontti-, loppuun- sun muissa tyhjennysmyynneissä.

Eilen tuli shoppailulakkopäätöksen ylittänyt tilaisuus!!

En tietenkään voi paljastaa löytöjäni lähemmin, mutta VapaaValinnan tyhjennysmyynnistä lähti kasa mukaan ihan sikamaisen sopivaan hintaan!!
Mukit tulivat ihan omaan käyttöön, alle eurolla kipale.

Nyt sitten vaan oikein paljon juhlakutsuja, kiitos!! :o)

4 kommenttia:

Minz kirjoitti...

Vau! Sulla tuo samantapainen meininki kuin meilläkin. Joulun jälkeen tahtoo saada joululahjoja seuraavaksi jouluksi sopivaan hintaan. Tai juuri synttärilahjoja ym. Itsellä tosin nyt ei ole enää sitä paikkaa/tilaa varastossa, mihin näitä pruukattiin laittaa, kun on muut tavarat vieneet sen tilan, mutta tavoite on edelleen kerätä sopivien tilaisuuksien tullen lahjatarpeita varastoon jo näin etukäteen. Hyvä idea!

Ja näyttää nuo löytösi kyllä mahtavilta! Moneen tilaisuuteen sopivaa!

Tytti kirjoitti...

Kivoja löytöjä,itsellänikin on tuo tapa että aina kun löytyy jotain kivaa alennuksella laitan sen "lahjakaappiin" sieltä on kiva ottaa jos saa vaikka yllätyskutsun juhliin tai kyläilemään ((:

Taina kirjoitti...

Minä harrastin tuota silloin, kun lapset oli pieniä ja oli jatkuvasti kaveri synttäreitä. Mutta aikuisten lahjoja ei juuri ole noin tullut hankittua, vaikka järkevää olisi.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Minz, Tytti ja Taina! :o)
Usein kahjan kanssa on sama ongelma kuin vaateostoksillakin: silloin kun kiireellä, pakon edessä lähtee shoppailemaan, ei TAKUULLA löydy mitään kivaa ja mieleistä, edullisesta puhumattakaan. Noudatan samaa periaatetta omien (ja Miehen) vaatteiden kanssa: mieleinen kannattaa ostaa heti, vaikkei nyt mitään erityisempää tarvetta olisikaan - se tarve tulee vielä kuitenkinm... ;o)