Haaste

Sain Talo maalla -blogin mukavalta Minnalta KIEHTOVAN haasteen! Ohjeistus kuului näin:

"Menkää johonkin sellaiseen paikkaan, jossa käytte harvoin. Kuunnelkaa sen paikan ääniä. Kirjoittakaa sen jälkeen muutama minuutti paikan äänistä ja siitä mitä se teille kertoo."

Ensimmäinen ajatukseni oli "EI! Ei voi! Ihan liian kylmä, ei tarkene...", mutta kun luin Minnan äänimaailmaa hänen omalta talviselta takapihaltaan, tiesin jo, mihin haluan mennä!!

Reilu viikko siinä meni, ennen kuin pääsin äänten lähteelle! Kolmena päivänä kuljin ohi, ekalla kerralla tarkistin aukioloajat, toisella kerralla unohtui kamera, kolmannella kerralla olin myöhässä toisesta "menomestasta". 

Aamulla valmistauduin hyvin: putsasin korvat, käsilaukkuun kamera, muistilehtiö ja lyijytäytekynä. Töistä lähdin pari tuntia normaalia aikaisemmin, suuntasin bussilta suoraan kohteeseeni, avasin raskaan oven, kiipesin portaat ylös, etsin katseellani vapaata paikkaa...

Istuin, muistilehtiö esiin, kynä käteen. Silmäilin ympärilleni, virittäydyin, keskityin. Katsoin kelloa, 16:38.

Silmät kiinni kirjoitin äänet ylös, samaan tapaan kuin aina töissäkin palavereissa, neuvotteluissa, kehityskeskusteluissa. En taida kovin luottaa muistiini...

 

Askelia, kevyitä. PIP. PIP. PIP. Hiljaista puhetta, sanoista ei saa selvää.

PIP. PIP. PIP."Kiitos!", se lausuttiin lämpimällä äänellä. Askeleet kulkevat taitseni. Varmaankin vakiasiakas?

Kopiokoneen ääni, se syöksee kidastaan paperisaastetta hurjalla vauhdilla. 

Papereiden kahinaa, kipakat piikkikorot kipittävät vauhdilla kuulumattomiin. Eikö tämä lattiamateriaali olekaan äänetön??

Kolahtelua, pamahtelua, narisevat talvijalkineet  - ei, ei se selvästikään ole!

PIP. PIP.

Kolikot kilisevät, ne heitetään kevyellä otteella laatikkoon, puulaatikkoon. 

PIP. PIP. Kolinaa. PIP. PIP.

Jälleen narskuvat kengät, kumipohjissa varmaan lunta?

PIP. Milloin kopiokone vaikeni?

PIP. PIP. PIP. Taustalta kuuluu lasten ääniä.

PIP. PIP. PIP. Kannet kolahtelevat tiskiin. PIP. Lisää kansien läpinää. PIP.

Yhtäkkiä yllättävä hiljaisuus, kuollut hetki.

PIP. PIP. "Joo!" PIP. PIP.

Jotain raskasta laitetaan pöydälle, vaimeaa puhetta, kiivastahtista näppäimistön naputusta.

PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. PIP - tulisin hulluksi tällaisessa työpaikassa!

PIP. TYT!

Paukahduksia, kolinaa, PIP. PIP.

Joku heittää kuulakärkikynän puulaatikkoon. Se ei kilahda kolikoita vasten, sen täytyy siis olla eri laatikko kuin kolikoille.

PIP. PIP. PIP.

Ilmastointikone humisee. Aika voimakkaasti. Onko se ääntelihtinyt kaiken aikaa??

PIP.

Kassin vetoketju. Vedetäänkö se kiinni vai auki? Tekisi mieli vilkaista, millainen kassi on.

Rykimistä. PIP. Tuolin narinaa, karkkipaperin rutistus, konvehtipaperin.

Nitoja napsahtaa. PIP.

Kansion lukkomekanismi napsautetaan auki, paperit kahisevat, lukko napsahtaa kiinni. 

PIP. PIP. PIP PIP. PIP. 

PI-PIP, kuin kaikuna. PI-PIP.

Hälinää, isohko nuorisojoukko tallustaa portaita ylös.

PIP. Tuoleja kiskotaan, ryminää. PIP.

Joku puhuu puhelimeen, vaimeasti, tukahdetusti.

Vilkaisen kelloa, 16:48.

PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. PIP. Vaivun transsiin.

Arvasitte varmaan, missä kävin? En ole käynyt yli 10 vuoteen! Aika kauheaa!

Aiemmin kävin usein kirjastossa. En tosin niin usein kuin Sisko, joka alkoi lapsena lukea kirjaston kirjoja aakkosjärjestyksessä, kun oli mielestään lukenut jo KAIKKI  kyläkirjastomme kiinnostavimmat kirjat. Hän pääsi aakkosissa aika pitkälle...

Kirjastossa käyminen muuttui yksinkertaiseksi mahdottomaksi! Kunnat ja kaupungit supistivat säästökuureissaan aukioloaikoja, ja jos joskus ehdinkin jotain lainata, en saanut kirjoja palautetuksi, kun aivottomien vandalistien tihutöiden vuoksi palautusluukut suljettiin munalukoilla.

Sakkomaksut alkoivat olla aika hurjia! Tuntui älyttömältä maksaa resuisesta, rasvatahraisesta, koirankorville luetusta, mahdollisesti jopa tylsästä kirjasta useita kymppejä (markka-aikaan!), kun kirja ei sitten jäänyt edes itselle! Pöh, ostan itse omat kirjani, alennusmyynneistä!

Huomaan, että tekstini ei täysin vastannut tehtävänantoa! Kirjoitin kyllä "paikan äänistä", mutta en juurikaan "siitä mitä se --- kertoo". Äänet tuntuivat niin arkisislta, että ne eivät juuri herättäneet muistoja tai mielikuvia. Paitsi ne sakkomaksut palasivat mieleen kolikoiden kilahdellessa...

Muuten Minnan haaste avasi uudelleen oven mielenkiintoiseen maailmaan! Jäin kiertelemään pitkäksi toviksi hyllyjen väliin! Kirjoja oli nostettu esille kiinnostavalla tavalla, palautettujen kirjojen kärryjä oli ihan pakko näpelöidä. Kyyläsin kaula pitkänä, mitä ihmiset käsivarrellaan kanniskelivat, millaista kirjallisuutta kansa lukee... Koeistuin keinutuolin, vihreän vakosamettiretrotuolin kiersin kaukaa, lastentuolille en uskaltanut istua, etten hajota...

Erityisesti tämä innosti!! Esillä oli paljon ja monipuolisesti kädentaitokirjoja, niiden viereisellä pöydällä neule kannustavan tekstin kera:

SAA KUTOA ELI NEULOA :)

- kokeile, pysyvätkö puikot käsissä

- kokeile, miltä neulominen maistuu

- kudo vaikka kuvioita

... tai nurin oikein nurin...

... tai oikein oikein oikein...

... luovasti
... muuten vain


Mitään en lainannut, koska ehtisin palauttaa?? En edelleenkään halua maksaa sakkoja... Ja mahtaisiko kirjastokorttinikaan enää olla tallessa? Myös alakerran lehtienlukusaliin voisin poiketa... Ja ehkä vähän kutomaankin?

KAIKKI kirjoittamisesta tai äänistä tai kirjoittamisesta ja äänistä kiinnostuneet saavat MIELUUSTI ottaa haasteen vastaan! Olisi kiva lukea muidenkin kuuloelämyksistä, vinkkaa siis mielellään, jos haasteen otat vastaan!

PS. Matti Yrjänä Joensuu vierailee kirjastossa 8.2. kertomassa kirjoittamisestaan - sinne nyt ainakin voisin mennä...