tiistai 1. marraskuuta 2011

Sukkasadon loppukiri

Hetken mietin, kehtaanko tätä kauheutta edes julkistaa. Mieskin kysyi: "Ovatkos nämä nyt sitä Strömsö-sarjaa??" (Muistuma synttärilahjasta).  

Aina ei voi onnistua!!

Häpeää tuntien paljastan virkatut sukkaset Novita Nalle Kukkaketo -langasta.

Väri ei ole ollenkaan omani, mutta omaan käyttöön jäävät silti - ei näitä kenellekään kehtaa antaa, vaikka lahjaksi ensin suunnittelinkin. Unisukiksi, niin ei pimeässä ja silmät kiinni näe, miten kamalat ovat! En tykkää!

Epämuodostuneesta mallista ei voi syyttää kuin virkkaajaa! Sovelsin Novita sukkalehdestä virkatun sukan mallia (malli P2) lyhyemmällä varrella, eri langasta ja epämääräisellä koolla (silmukka-, kerros- ja senttimääriä sekä naisen että miehen koosta poimien), tietenkään koelappua tekemättä...

Lisäksi a) olivat ihan kamalan paljon hitaammat tehdä virkaten kuin neuloen ja b) lankaa meni ihan hirvittävästi enemmän virkaten kuin neuloen.

Kammottavasta muotoilusta huolimatta istuvat yllättävän hyvin kinttuihin!! Ja ovat miellyttävän ohuet. Jalkaterät näyttävät kyllä ihan ankan räpylöiltä... Mutta kuten sanottu, kyllä näitä öiseen aikaan voi pitää, helppo potkaista pois, kun alkaa kuumottaa...

Koska langan nimi on Kukkaketo, aion tehdä vielä muutaman orvokin jalkateräosion päälle. Lankaa jäi niin vähän, ettei oikeaa kukkaketoa sentään saa aikaiseksi, muutaman villiintyneen kuitenkin.

Onneksi jotain onnistuikin, ei jäänyt Sukkasadosta karmeimmat sukat viimeisenä mieleen...

Taannoin tein Veljentyttö Nuoremmalle pitsikaulurin  ja kun lankaa jäi runsain mitoin, ajattelin tekaista vielä säärystimet Novita sukkalehden ryppyvarsisukan (malli U) varren ohjeella. Valmistuivat mukavasti vielä viimehetken iIltapuhteena, leffaa DVD:ltä katsellessa.

No, taisikin tulla Veljentyttö Vanhemman kokoa... Mutta ei haittaa, Veljenvaimo teki samaisella langalla kaulahuivin myös hänelle. Toivottavasti säärystimet kelpaavat pariksi... Ja lankaa piisaa edelleen, jos Veljentyttö Nuorempi haluaisi samanlaiset!

Lankana Novita Flip-Flop, menekki 140 g, sukkapuikoilla 6. 

Sukkasadon kokonaissaldo jäi laihanlaiseksi: 7 sukkaparia (kts. täältä).
 
PS. Tänään alkoi Nuuskamuikkunen-kuu.

4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minä en ole vielä uskaltanut edes yrittää virkata sukkia. Ainakin ne ovat lämpimät ja kivathan noista tuli. Ihana tuo Nuuskamuikkunen.

PIUZA kirjoitti...

Häpeää?
Nuo ovat IHANAT! jA tuo kukka on kaunis. Minä kyllä juurikin käyttäisin noita sukkia kotona vallan! Vaikka en kyllä tiedä mitä sukkia kotona käytät.:D

No makuasioista ei kai voi kiistellä.

t.Paula

TeSa kirjoitti...

Sinullahan on ollut vauhti päällä, kun ompelet ja neulot yhtä aikaa.
Ihana peitto ja sukkien komia määrä.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Enkuli, Paula ja TeSa!
Virkkaus on kivaa, mutta jatkossa sukat vain neuloen...