perjantai 27. tammikuuta 2012

Koukulla on väliä!!

Eilen, toista krokoa aloittaessa, piti käydä ostamassa kuutosen virkkuukoukku. Yllätyksekseni huomasin, että uusi koukku (Novita) on TOSI SURKEA!! Kömpelö ja jotenkin tahmean oloinen, lanka ei juokse ja virkkaaminen on oikeaa vääntöä.

Ensin epäilin lankaa, mutta ihan yhtä huonosti toimi Seiskaveikan kanssakin. No, ehkä tästäkin koepalasta vielä joskus jotain jalostuu. Molemmat taitavat tässä vaiheessa siirtyä odottamaan paremman koukun löytymistä...

Muistin sitten, että kätköistäni löytyy muutamat pyöröpuikot, joissa samaa "tahmeutta", työ ei liu'u puikoilla sujuvasti eivätkä puikot oikein istu käsiin - tuntuvat liian "kevyiltä", jotenkin heppoisilta. Nekin ovat numeroltaan suuria pyöröjä (6-8). Onkohan tämä "isojen" ongelma??

Koukuissa on eroja! Koukulla on väliä!

No, eipä hätiä, ei täällä kässyt kesken lopu!! Veljentyttö Vanhemman Poikaystävän (tästä eteenpäin VtVPy) joululahjasukat olivat liian isot, kuten vähän epäilinkin...

Veljentytöt ovat jo aika tottuneita siihen, että tätsä tekee/ostaa aina "vähän kasvunvaraa"... Esimerkiksi 1-vuotislahjaksi tekemäni pienitalopreerialla-mekko oli oikein sopiva vielä 4-vuotiaanakin, 3-vuotiaana annettu kirahvi-yöpaita oli passelia kokoa 10-vuotiaana. No, olisihan se tosi tylsää, jos kivoja vaateparsia voisi käyttää vain yhden sesongin ajan...

 
Mutta, juu, VtVPy:n sukkia pienensin yhden kuviokerran verran. Toivottavasti en purkanut liikaa! Tokihan tarvittaessa kasvatan mittaa, mutta saattaa talvi loppua kesken. Vaikka tuleehan niitä uusia sesonkeja...

5 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

:DD

Anonyymi kirjoitti...

Onpas tuo kroko hauskan näköinen, täytyisköhän mennä kaivelemaan lankavarastoa...
Mitä koukkuihin ja puikkoihin tulee, niin mun kokemuksella valitettavasti kaikki Novitan välineet on yhtä tahmeita! Ne takertuu ja narisee, uh!
Jos saapi mainostaa, niin Addin metalliset on ihan ehdottomat, niin koukut kuin puikotkin. Lisäksi Addin pyöröissä on aivan ihana kaapeli, se oikenee, kun kerran vetää käsin sen suoraksi.
Jos ei tykkää metallisista, Knit-Pron puiset on myös hyvät. Ja iloisen väriset :-)
Ja jos oikeen haluaa välineurheilua harrastaa, niin sitten on tietysti valaiseva virkkuukoukku ehdottoman tarpeellinen. Yllättävän hyvin se valaiseekin esim. bussissa virkatessa.
Tekemisen iloa!
- ShamanCat

Laura kirjoitti...

Vautsi mikä pienitalopreerialla-mekko! Olen varma, että 4-vuotias osasi arvostaa sitä enemmän kuin 1-vuotias:)

Meidän neidillä on yksi ruusuflanellinen mekkoyöppi jota käytetään sitkeästi edelleen, vaikka hihat ovat jo 5-10 cm liian lyhyet. Hihan suun rypytysnauha on poistettu ja rimpsukin on otettu pidennykseksi käyttöön. Lempivaate on lempivaate. Ja kasvunvaraa on hyvä olla :).

Komiat on sukat!

Villasukka kirjoitti...

Hih :). Mukavaa viikonloppua.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Pepi, ShamanCat, Laura ja Villasukka!
Olen kuullut jokusenkin jo kehuvan Addin-puikkoja - tähän asti ihmetellyt, että onkohan tuo nyt niin merkityksellinen asia, mutta kyllä se vaan taitaa olla!!
Ja valaiseva virkkuukoukku kuulostaa jo ideanakin niin HYÖDYLLISELTÄ, että sellainenhan on bussivirkkaajan ihan pakko jostain löytää! :o)