sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ei kuvia!

Äh, mitään kuvia eilen ottanut! Ensiin en muistanut. Sitten kun muistin, niin tajusin paikalla olevan väkeä niin hurjasti, etten voisi kuvia kuitenkaan julkaista, väkisinkin aina joku olisi kuvassa ja tunnistettavissa. Ainoa kelvollinen yllä, kasvihuoneen nurkalta...

Kiva päivä oli silti, vaikkeivat kuvat sitä todennakaan.

Veljentyttö Nuorempi aloitti yläasteen Anna Tapion koulussa ja eilen koululla tarjoiltiin syyslounasta.

Anna Tapion koulu on Suomen ainoa perusasteen sisäoppilaitos. Kauniissa maalaisympäristössä sijaitsevassa koulussa opiskellaan kolmessa vuodessa normaalin yläasteen lisäksi n. 40 opintoviikkoa matkailu-, ravitsemus- ja talousalan ammatillisia aineita.

Opiskelijoita on n. 260 eri puolilta Suomea, n. 80:stä kunnasta, kaukaisimmat n. 500 km päässä kotoaan, lisäksi yksi oppilas Hollannista.

Itse vaikutuin erityisesti koulun kerhotoiminnasta, tarjolla on n. 30 erilaista harrastekerhoa, mm. kuoro, bändi, kotitalous, lehdenteko, leffakerho, näytelmäkerho, tekstiilityö, tietotekniikka, VPK, raamattupiiri sekä urheilullsempia vaihtoehtoja ainakin frisbeegolf, jalkapallo, koris, laskettelu, lentopallo, ratsastus, salibandy, taekwon-do ja uinti. On mistä valita!!

Voi, miksen itse tiennyt koko koulun olemassaolosta 70-luvun puolivälissä?? Tosin siihen aikaan koulun nimi oli Aitoon kotitalouskeskikoulu ja opetus oli aika maatalouspainotteista. Ja ehkei aamulypsylle nousu kukonlaulunaikaan olisi kauheasti houkutellutkaan...

Nykyisin ei koululla enää ole eläimiä eikä maatalousopintojakaan. Tosin oppilaiden toiveesta koululle ollaan jälleen hankkimassa eläimiä: ankkoja, kanoja ja riikinkukko!!

Tuliaisia tietty piti viedä!! Vähän lakua, pikkuisen suklaata, jännitystä elämään tuomaan lahja-arpa. Villin virkkauksen innoittamana tein tossukoiden prototyypin sovitettavaksi. Näyttivät kerrassaan omituisilta, mutta asettuivat yllätyksekseni ihan mukavasti kinttuihin - ja jäivät käyttöön. Iltaisin asuntolan lattiat ovat aika viileät, sanoi Vt Nuorempi.

Lankana sipulikerrosvärjätty Karnaluksin merinovilla/akryyli-lanka, virkkuukoukku 5 (vyötteen mukaan olisi pitänyt olla 8-10), valkoinen reunus kaksinkertaisella Seiskaveikalla, napit Tallinnan tuliaisia (samasta kaupasta kuin eiliset joulukankaat). Koko 37.

Taidan haluta samanlaiset...

7 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Vau,enpä oo kuullu tommosesta koulusta ollenkaa!Varmaan ei kaikki halukkaat mahu!
Iloa sunnuntaipäivään ♥

katjainkeri kirjoitti...

Suloiset tossukat <3
Tuollaiset pitää väkertää Esikolle ja Nupulle myöskin.

Jaana kirjoitti...

Kivat on tossukat =)

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla että Annikseen on jälleen tulossa eläimiä. Vielä noin kymmenkunta vuotta sitten tytär heräsi aamulypsylle ja rapsutteli possuja korvan takaa:)T: heli

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Riitta, Katjainkeri, Jaana ja Heli!
Katjainkeri, tervetuloa Rakkauden taloon!

ellikki kirjoitti...

Ihan sattumalta tupsahdin Blogiisi , vau mitä tuotoksia! Tuosta Anniksesta :itse olen sen käynyt ja lopettanutkin 20-vuotta sitten. Kyllä aamunavetassa oli oma hohtonsa ;) Mukavan erilaista oli oppiminen. Nykyisin oma tyttäreni on oppilaana samaisessa koulussa ja kyllä tyttökin tykkää. Annis antaa hyvät eväät tulevaa elämää varten.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Ellikki - ja tlämpimästi tervetuloa Rakkauden taloon!
Koulu vaikutti ihan omalta pieneltä maailmaltaan, ja hyvin oppilaat näyttivät siellä viihtyvän. Hienoa, että on tällainen vaihtoehto!