maanantai 5. syyskuuta 2011

Kuistilla

 
Olin jo suunnitellut kuistin tekstiilien päivitystä, mutta päätinkin pysyä vielä entisessä kuosissa uusittuani maton - ylitylsään, ylitympeään, ylitavalliseen, MUTTA kivasti Ikean korituolin sävyyn sopivaan - ja nykyisten tekstiilien.

Sattumalta silmiin osui myös väreihin sopiva lokeroitu lehtikoppa, Iskusta -40%. Se sinetöi tylsän maton ostopäätöksen.

Kuistin pesukomuutti pitäisi kunnostaa, kyselin sähköpostitse pintakäsittelyvaihtoehtoja ja kustannusarviota alan oppilaitoksesta, jos ottaisivat työkseen. Toivon, että ottavat...
 
Viestiin kuvia ottaessa komuutin sisältä löytyi kasa keittiön paneelin pätkiä ja Heljän laattoja. Ei ollut homma eikä mikään houkutella Miestä sirkkelöimään pätkät oikeaan mittaan ja naulapyssyttämään ne paikoilleen, löytyipä vielä keittiön paneelimaalin rippeet ja pääsin sutimaan. Kuistin penkki on lopulta viimeistä silausta myöden valmis!!

Ja kun sirkkeli oli esillä, leikattiin saman tien mittoihinsa komuutin tilalle tuleva taso. Siinä vaiheessa kun komuuttivanhus on kunnostettu se siirtyy sisätiloihin!

Tason alle kehitellään joku säilytyssysteemi, vaikka varsinaisesti säilytystilan tarvetta ei ole. Komuutti on seissyt nämä liki 6 Rakkauden talon vuotta kuistilla TYPÖTYHJÄNÄ (paneelinpätkiä lukuunottamatta) - väärään suuntaan aukeava ovi ja raskas kansi eivät ole kovin käytännöllisiä. Ja kuistin penkki vetää sisäänsä hurjan määrän reppuja, kausikenkiä, lenkkareita, monoja, luistimia ja muuta sälää.

Ihan yhtä turha on kuistin naulakko, ei siinä koskaan mitään roikoteta. Mutta hyllylle saa puutarahakirjoja... Ja talvellä lyhtyjä... Ja jouluna jouluroinaa...

Heljän laatat pääsivät myös viimein seinälle. Keskimmäisen laatan sain Isältä ja Äidiltä valmistuessani datanomiksi, ja saman etapin muistoksi ostin itsekin laatan, alimmaisen. Ylin on vanhempaa perua.

Ja kun porakone oli käsillä, tempaistiin sirkkelöity pöytälevykin paikoilleen. Täytyy tutkia kangasvarastot, löytyykö kuistin ruutukuoseja vielä etuverhon verran, verhovaijeri viritettiin jo paikalleen. Pöytälevyn ja komuutin yhdistelmä on kieltämättä eksoottinen, mutta josko se komuutti siitä lähtisi kunnostettavaksi...

Niin että ei se eilinen sentään ihan vaan maata mötköttäessä mennyt...

 
Tänään palaan töihin, osa-aikaisesti. Kädet ovat paremmat, vaikka selkä kipuilee edelleen. Kestänee kuitenkin vähän lyhyempää työpäivää. Toivottavasti.

EDIT klo 10:18
Turha luulo, sairausloma jatkuu - näin päätti työterveyslääkäri fysioterapeuttia konsultoituaan.

11 kommenttia:

Kardemumma kirjoitti...

Kyllä se komuutti siitä paranee... Hyvä tuo teidän kuistin säilytyssysteemi. Jotain vastaavaa olen meidän kuistiin haaveillut, penkin tilalle.

Anna kirjoitti...

Voi miten kaunis kuisti! :) Komuutti on ihana, tuollaisia minäkin tarvisin tänne meille. JAksuja sairaslomalle, tiedän mitä se on. nm. 50% töissä... Mukavaa viikkoa!

PIUZA kirjoitti...

Miksi minunkin silmään alkoi nyt näyttää tuo matto tylsältä? ;))
Hieno komuutti! Minäkin yritin silloin saada lipastoni alan oppilaitokselle käsittelyyn, mutta ilmeisesti sinne oli tarjottu yhtä, jos toistakin lipastoa.. Eivät siis innostuneet. Katsoinkin, että olisiko tuo penkki itse tehty? Tuosta kulmapalasta jotenkin ajattelin, että se voisi ollakin?! Mutta en muista milloin sitä olisi rakennettu/esitelty blogissa - onko? Oikein nätti ja tyylikäs. Tuosta kattokruunusta tuli ihan mieleen pimeä aamu keittiössä aamupalaa syöden. En tiedä miksi sen yhdistin keittiöön? Arjen luksusta?

Hyvä, hyvä ettei tarvitse vajaakuntoisena mennä itseään enemmän vaan sairastuttamaan! :) Tervehdy rauhassa!

t.Paula

Villasukka kirjoitti...

Kaunista! Jaksamista ja voimia selkäsi kanssa. Halauksia.

mansardikaton alla kirjoitti...

Näyttääpä toimivalta tuo kuistin penkki. olen täällä tuskaillut meiän kuistin kanssa. kun vaunut täyttää kuistin ei sinne oikein ole viitsinyt satsata..mutta jos oikein hyvin suunnittelisi ja toteuttaisi vuoden päästä kun selvitään varmaan jo yksillä v aunuilla :).

Ja hei tosi kiva tuo lehtikorikin!!

Neferi kirjoitti...

Ollutkin melkoinen huiske =). Toivottavasti selkä tokenee..

tarutikki kirjoitti...

Paljon kauniita asioita kuistilla ja kokonaisuuskin miellyttää silmää. Paranemisia!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Kardemumma, Anna, Paula, Villasukka, Mansardikaton alle, Neferi ja Tarutikki!
*
Kuisti remontointiin ennen kuin aloitin blogin pidon, siksi se kai on jäänyt vähemmälle. Penkki on tehty Ikean keittiökaapistoista, tarkkaan ottaen pakastimen päälle tarkoitetuista Ädel-yläkaapeista, joihin lisätty laatikkomekanismi sekä 40 cm laatikostosta. Melkoisesti sinne mahtuu tavaraa!
*
Kattokruunu odottelee vessaremonttia...

sofia kirjoitti...

Moikka, me olemme äitini kanssa kunnostuttaneet kasapäin huonekaluja ja teetetty uusiakin tosi kohtuuhintaan Työllistämispaja Akselissa. Suosittelen, hinta-laatu-suhde kohdallaan.
Siis penkki ei ole penkki vaan keittönkaapisto, jonka päälle vedetty panelia penkiksi??
T:Sofia

Anneli kirjoitti...

No on kyllä melko sama malli pesukomuutissasi, kuin minunkin :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Sofia ja Anneli! :o)
*
Sofia, kiitos vinkistä!! Koululta ei ole vielä kuulunut mitään, soittelen kohta perään. Ja jos ei siellä onnistu, otan yhteyden tuonne Akseliin!
*
Paneelit laitettiin korkeamman osan kylkeen, istuinpenkkinä on Bauhausista saarnitasoa (muistaakseni), samaa on korkeamman laatikoston päällä ja nyt myös komuuttinurkkauksessa.
Järkevämpää olisi ollut laittaa ikilevyä (aurinko porottaa puulevyt niin kuiviksi), mutta ei malttanut ottaa, kun tarjouksesta sai oikeaa puuta samaan hintaan. Yksi pitkä levy riitti näihin kaikkiin.