Unelma

Boknäs on aloittanut Eliel Saarisen suunnitteleman huonekalumalliston jälleenmyynnin muutama viikko sitten. (Kuvassa Saarisen kodin ruokapöytä ja tuolit.)

Tertimäellä, Pohjois-Savon Vehmersalmella saksalaissyntyinen puuseppä Lutz Reinhardt (1953-2009) valmisti Eliel Saarinen -mallistoa yksinoikeudella julkisiin tiloihin tilaustyönä, mm. ainakin kuuteen  suurlähetystöön maailmalla. Nyt toimintaa jatkuu - edelleen käsityönä - Kuopion Vehmersalmella Adelta Furniture Vision Oy:n voimin.

Ja jatkossa kalusteita voi siis ostaa myös rahvas Boknäsin myymälöistä!!

Olen kovin mieltynyt Eliel Saarisen tyyliin, viime kesäinen retki Hvitträskiin vain vahvisti ihastusta. (Kuvassa Hvitträskin valkoinen sohvakalusto.)

 

Voi miten haaveilenkaan Boyschool -kalustosta ruokailuhuoneeseen!! Eliel Saarinen suunnitteli kalusteet Cranbrookin akatemiaan Chicagoon 1928.

Mutta haaveeksi hankinta jääkin, budjettini ei ikinä veny tähän unelmaan! Tammipöytä (100*210 cm) maksaa 5.200 eur ja nahkaverhoillut tuolit käsinojin 1.250 eur/kpl, ilman käsinojia 1.100 eur/kpl. 12 hengen kalusto maksaisi siis 18.700 euroa.

Onkohan Vehmersalmella tehtaanmyymälää...?

Lähteet: Koti ja Keittiö 4/2011, Adelta Furniture Vision ja Boknäs. (Kuvassa Saarisen Sininen sohvakalusto.)

Lämpöaaltoja

Mies taisi suihkutellessaan mieltyä lämpöiseen lattiaan! Näin nimittäin Miehen aamulla ropeltavan keittiön ajastimella toimivaa lattialämmityssysteemiä - illalla kotiin palatessa lattia HEHKUI! Kuin välimerellisellä rantahietikolla olisi astellut...

Pitkään olen valitellut keittiön lattian olevan kylmä, varpaita paleltaa - ei toimi lämmitys niin kuin pitäisi. Mies on yhtä usein (lämpöisissä tohveleissaan teputellen) sanonut, ettei häntä palella, villasukkia lisäämällä ongelma ratkeaa. Laitetta tutkittuaan myönsi sentään säätöjen olleen aivan keturallaan - vaikkeivat ne nytkään kohdillaan ole. Parempi kuitenkin näin (sanoo hän, joka EI maksa koskaan sähkölaskua).

Illan pysyttelin tiukasti kyökin puolella. Mitäkö tein? IHAILIN, lämpöä ja lattiaa!
(Kuvan matto sijaitsee lieden edessä, ilman sitä en hellan edessä suostu hääräämään - en luovu, vaikka lattia nyt ja jatkossa lämpöisempi onkin).

Rakastan keittiömme laatoitusta, mielestäni se on täydelllinen! Tavoittelin vanhan ranskalisen tai italialaisen rustiikkisen luonnonkivilattian tunnelmaa, ja sellaisen sain. Laatoittaja ei todennäköisesti tietoisesti tavoitellut hieman epätasalaatuista saumanleveyttä tai muutamia hieman kohollaan olevia laatankulmia. Mutta juuri ne ovat mielestäni ne parhaat palat! Eivät ne juuri silmään näy, mutta tunnen ne liu'uttaessani villasukkaista jalkaani laattapintaa pitkin. Saan niistä mielihyvänväristyksiä.

Aikani laattoja tuijoteltuani muistin vinkin, jota päätinkin sitten kokeilla samoin tein: laattasaumojen pesu Coca-Colalla!! Ei kun Cocis-kaupoille - eikä mitään lightin luirua, vaan kunnon kamaa hampaissa rahisevine sokereineen!!

Saumat ovat päässeet kohtuullisen kurjan näköisiksi erityisesti piskien ruokailupaikan edustalla. Mies oli aika epäuskoinen lorotellessani kolajuomaa pitkin lattioita - epäili vain jäävänsä aamulla sukistaan kiinni aamukahvia keitellessään. Pöh, jos tämä aine sulattaa rautanaulatkin, kai se nyt saumatkin puhdistaa!

Ja toden totta! Kyllähän lattia kirkastui, vaikkei lopputulos tv-shopin esittelypätkään kelpaisikaan. Taidan sittenkin mennä vielä ostamaan Sini-tuotteen saumaharjan, jota Veljenvaimo kovin kehui. Tai mitenköhän ne toimisivat yhdessä??

Uudet pesuaineet pitää kuitenkin ostaa, pullonpohjat juotiin saunassa.

Että riepoo!

Kylläpä taas harmittaa, isosti!

Ikkunaverhoideabongailussani ostin pitkästä aikaa skönä hem -lehden, uhkean muhkean 236-sivuisen paksuuden ja kauniisti kiiltelevän painopaperin houkuttelemana.

Ensimmäiset 28 sivua sisälsivät etukannen, sisällysluettelon, pääkirjoituksen ja "lukijoiden palautetta" -osaston lisäksi pelkkiä mainoksia, siis 24 sivua! Kaikkiaan 236 sivusta mainoksia on 116 sivua - karvan alle 50%!!

Eikö lehtitalojen ahneudella ole mitään rajaa? Kuinka typerinä lukijoita pidetään? Miksi asiakkaiden pitää maksaa mainoskatalogista? Oli muuten viimeinen skönä hem, jonka IKINÄ ostin!

Eikä kiukkuani vähimmässäkään määrin pienennä se, että melkein kaikki lehdessä olleet ikkunat olivat VERHOTTOMIA! Kyllä kyrsii!

Taikahuilu

 

Jouluisten piparinkoristelutalkoiden ja joulukuusenkoristelusession lisäksi jouluisiin perinteisiimme Veljentyttöjen kanssa kuuluu kulttuurikekkulointia. Aiemmin se on ollut osa jouluvalmisteluja, mutta tyttöjen jouluisten harrastuskiireiden ja omien työkiireiden vuoksi tapahtuma on siirretty pysyvästi alkuvuoteen, vuotuinen annos paljastuu lahjasäkin antimista.

Vuosien varrella olemme käyneet tavallisimmin teatterissa, mutta myös konserteissa, kahdesti jääbaletissa sekä mm. "oikeassa" baletissa, venäläisessä kissasirkuksessa, nukketeatterissa ja Walt Disney jääshow'ssa.

Viime jouluisen tradition toteutuksen aika oli sunnuntaina, tällä kertaa vuorossa oopperaa, Taikahuilu.

Taikahuilu on Wolfgang Amadeus Mozartin säveltämä kaksinäytöksinen ooppera, joka kantaesitettiin Wienissä vuonna 1791. Suomen ensiesitys tapahtui todennäköisesti 1840-1843 vierailevan ryhmän toimesta, suomalaisin voimin totetutettu Taikahuilu esitettiin ensikerran tammikuussa 1877.

Ei siis mitään pinnallista nykypäivän hömpötystä vaan pitkät perinteet omaavaa satufantasiaa. Tosin Tampereen esitys oli sijoitettu 1930-luvun Las Vegasiin ja Nevadan autiomaahan, Yön kuningatar oli kabareetanssija, Sarastro  Luxor-hotellin johtaja, kaitsijapappi baarimikko ja Papagena hodareiden myyjä...

 

Kaiken säihkeen keskellä oli Taikahuilun vuosisatoja kestänyt ydin tallella, nuoren Taminon huikea matka pelastamaan kaunista Paminaa pahan valtakunnasta. On kuitenkin sanottava, että monisyisestä tarinasta, hyvän ja pahan taistelusta, olisi tuskin ilman käsiohjelmaa ja tekstitystä saanut tolkkunhäivää.

Sisaren (jonka oopperakokemukset eivät ole olleet mieltäylentäviä) ennakkopelottelusta huolimatta tytöt tykkäsivät! Vanhempi lupasi lähteä uudestaan oopperaan koska tahansa, Nuorempikin ehkä 10 vuoden kuluttua...

 

Itse petyin pahan kerran. Keväällä 2009 Miehen kanssa näimme Taikahuilun Kansallisoopperassa, esitys oli kepeä, valoisa ja iloisa, humoristinen - sanalla sanoen ELÄMYS. Tampereella ajattelin aika-ajoin kuuntelevani virrenveisuuta, niin oli synkkää ja ankeaa ja raskassoutuista. Eipä naurattanut, ei.

Vaan niin kuin aina: "hyvä ruoka, parempi mieli". Esityksen jälkeen Veljentytöt saivat valita ravintolan ja päätimme päivällistää Nittaya Thai & Laos -ravintolassa (Suvantokatu 7-9). Ruoka oli erinomaista, palvelu erittäin ystävällistä, miljöö mitä miellyttävin ja, mikä parasta, seura oli loistavaa!

Kokonaisuutena jäin ehdottomasti voiton puolelle, ilta oli oikein onnistunut. Kiitokset Veljentytöille mainiosta seurasta!!

PS. Katso kuvat Tampere-talon Taikahuilu-lehdistökuvat -sivulta.

Hekumointia

En malta olla hehkuttamatta: kävin eilen ekan kerran uudessa suihkussa!!

Ette usko, miten ruhtinaalliselta se tuntuikaan! Talviset suihkutuokiot saunalla eivät ole mitään hemmotteluhetkiä, 60-luvulla lattialämmitys oli tuntematon käsite. Varsinkin kovimpien pakkasten aikaan aamut ovat olleet ankeita, kun lämpöisten vällyjen alta könyää paljain varpain arktisen kylmään pesuhuoneeseen hyisen suihkun alle.

Jatkossa ei ole valittamista: pyyhkeen voi esilämmittää rättipatterilla, varpaat pysyvät lämpiminä ja pyllykin, jos väsymykseltään pitää istahtaa. Lattialämmityskaapeli kulkee myös istuintason alla. Ah, autuutta!!

 

Lopultakin myös vetimet ovat paikoillaan!! Nyt voi pikkuhiljaa alkaa täyttää laatikoita ja kaappeja.

Lopultakin myös Miehen lahjaksi antama korurasia löytää arvoisensa paikan! Tähän asti se on virunut makuuhuoneen kirjahyllyssä puristuksissa kirjojen, kehysten, nukkekotikalusteiden ja muun epämääräisemmän sälän välissä.

Pientä lisuketta: seinään kiinnitettiin Miehelle nivelletty, valaistu, 5-kertaisesti suurentava partapeili  - näkeepä sillä nyppiä omat kulmakarvatkin. Lavuaaritason vetimet toimivat samalla käsipyyhetelineenä.

Saippuakippo-oivalluksestani olen melkein ylpeä: aikapäiviä sitten ostin Askon alesta kynttilänjalan suihkuhuoneen valmistumista odottelemaan. Ajatus rykelmästä kynttilänjalkoja jäi virattomaksi pöytävalaisimen myötä, vaan tämäpä uudelleenkoulutettiin kynttiläpiikki pois ruuvaamalla! Tykkään.

Mautonta, mutta sopii tyyliin...

Appiukko kävi eilen viimeistelemässä suihkuhuonetta, nyt vesi virtaa!! Lisäksi saatiin hattuhylly paikoilleen + lisäpistoke pöytävalaisimelle. Alkuperäinen tarkoitus oli vetää kaappiin (kuvassa ovet vielä kiinnittämättä) ja hyllyn alle halogeenit, mutta sainkin päähäni, että haluan lavuaaritasolle kynttelikön sijasta pöytävalaisimen. Appiukko on jo tottunut remonttisuunnitelmieni muutoksiin, lykkäsi halogeenit tyynesti takaisin pakettiin ja kävi tilaamassa pistorasian - varmisti kuitenkin ennen hommiin ryhtymistään, kumpi suunnitelma tänään toteutetaan vai molemmat... 

Mies keksi, että laitetaanpas samalla ompeluhuoneeseen kattovalaisin (APUA, en ollut edes muistanut, että sellainenkin puuttuu vielä!), komerossa on kuulemma joku vuosia sitten ostamani kristallikattovalaisin yhä paketissaan. MITÄ? Mistä Mies oikein puhuu??? Totta, löysin valaisimen kaapin ylähyllyltä, juu-u, kyllä se minun ostamani on. Impulssiostos, toivottavasti halpa, kattoon sitä nimittäin en TODELLAKAAN halua!!

Surffailin puolenpäivää Valoshopin sivuilla etsien kaipaamaani pöytävalaisinta: teräsjalka valkoisella varjostimella ja kristalleilla. Tarkkaan ottaen ei ollut väliä, ovatko kristallit varjostimessa vai jalassa, kunhan niitä vain on. Vaan sitten syttyi lamppu - päässäni! Otin esiin viikko sitten hankkimani Clas Ohlson -valaisimen, sovittelin siihen kattovalaisimen kristallikehän ja pistin kokeeksi lampunkuvatukseen hankitun varjostimen lampun nokkaan. Varjostimen koko on väärä, nipistin on tavalliselle hehkulampulle ja jalkaan käy vain pienikantainen lamppu - varjostin keinahtelee. Eikä jalka ole terästä eikä varjostin valkoinen, mutta pitihän ideaa päästä testaamaan!

Mitäs tykkäätte? Onko hirveä, kamala vai hirveän kamala??

No, eipä se kristallikruunun muukaan osa hukkaan mennyt! Johto-osa kiinnitettiin ompeluhuoneen kattoon ja siihen ruuvasin pikkuruisen lasikuvun. Kupu on aikoinaan hankittu hajonneen suutaripöytävalaisimen lasikuvun tilalle, mutta olikin niin raskas, että valaisin tuppasi kaatumaan nenälleen. Siitä asti pyörinyt vaivoina, kun en ole raaskinut poiskaan heittää - ostettu Sokokselta 1 euron tarjouslaarista... Ai minäkö nuuka?

Nyt sitten uupuu enää vain peili ja suihkun pariovet!! Niin, ja vähän listoituksia ja peitelevyjä... Suihkuhuoneen valmistumista aion juhlistaa uusilla, muhkeilla kylpypyyhkeillä. Ehkäpä puhtaan valkoiset??

Kestitsin remonttimiehiäni puolukkapiirakalla. Jälleen oma sovellus, kun kaapissa ei ollutkaan kauraleseitä pinnan muruseokseen: mysli toimii vähintäänkin yhtä hyvin!!

PS. Veljentytöillä ja minulla on tänään tosi kivaa ohjelmaa, palaan asiaan alkuviikosta...

Ho-hoi, maata näkyvissä!

Maata pilkistää lumen ja jään alta! Joko aurinko lämmittää eteläseinustaa tai lämpö falskaa kuistin alta kellarista - hällä väli, pian piha on paljaana, viherpeukalointi voi alkaa!! Tai, no, siis, tilanne oli mainitun kaltainen eilen, nyt aamulla valokuvatessani satoi lunta - sakeasti.

Mies on moneen otteeseen toivonut, ETTEN tilaisi Viherpeukaloilta mitään tulevaksi kevääksi. Muistuttelee mokoma syksyllä istuttamatta jääneistä tulppaaneista sun muista sipuleista. Kehtaa vielä mainita toissakeväisistä Shirley Templeistä, joille en ollut miettinyt paikkaa valmiiksi ja istutin ne ämpäreihin - niitä sitten kuljeteltiin pitkin pihaa läpi kesän... Talven tullen siirsin pionit routaiseen maahan tumput kädessä, välillä piti käydä lämmittelemässä kohmeisia kouria takankyljillä…

Turhasta narisee. Kaikki on maahan jossain vaiheessa saatu - eivät ne toimituslaatikoihinsa ole kuolleet vaan vasta istutettuani!

Sitäpaitsi olen jo muutaman vuoden etsiskellyt valkoista alppiruusua, Miehenkin mielestä se olisi oikein oiva valinta tontin reunalle, isojen mäntyjen katveeseen. Nyt löytyi, P.M.A. Tigerstedt on parimetriseksi kasvava kestävä kotimainen lajike.

Eikä sitä nyt yhtä kasvia kannata tilata, postimaksuthan olisivat ihan suhteettoman suuret! Valkoisia amppelineilikoita tilasin jo vuosi sitten, mutta silloin jäin ilman toimitusvaikeuksien vuoksi. Uusi yritys!!

Aiemmin olen reunustanut yhden kukkapenkeistä keijunkukka Palace Purplella, osa vain ei koskaan noussut päivänvaloon. Nyt ei ollut samaa väriä tarjolla, mutta päädyin Silver Scrollsiin, koska keijunkukkien vakuutettiin olevan "näyttäviä omana ryhmänään, etenkin kun yhdistellään erilaisia lehtivärejä ja -muotoja."

Viime keväänä rusakon retaleet söivät ruusuni pihan paraatipaikalta, koko kesän sinnikkäästi kastelin törröttäviä oksantynkiä - kolme heräsi henkiin, varsin vaivaisesti vainen. Jotain muuta pitää keksiä kuivalle ja paahteiselle paikalle: josko kokeilisin lamoherukkaa? Sanovat sen olevan "yksi parhaimmista maanpeittopensaista, joka sopii hyvin vaikkapa rinteisiin ja kivikkoryhmiin. Versot kasvavat helposti 1,5 m pitkiksi ja noin 40 cm korkeiksi." Ei haittaa laisinkaan, vaikka se vähän leviäisikin. Tai paljon.
Ja kesemmällä voisin istutella väleihin jotain muutakin...

Jostain kumman syystä reheviksi suunnittelemani kukkapenkit ovat järjestään olleet aika... hmmm, kaljuja. Ajattelin korjata tilannetta roiskimalla sekaan siemeniä, muutama pussillinen valkoista ruiskaunokkia...

... kokeeksi myös ruusupapua...

... ja vielä pikkuisen espanjanneitoa helmojaan heiluttelemaan. KEVÄT KOITTAKOON!!

Kukoistavaa viikonloppua!!

PS. Varmistaakseni aiempaa pitkäikäisemmän tulevaisuuden viimeisimmille villityksilleni, tilasin netistä aiemmin mainostamani Vanhan ajan kuukalenterin 2011, kirjakaupoista en sitä enää löytänyt.

Tyhjä takki

Liki parin kuukauden rumba, kehityskeskustelut, on nyt hoidettu viimeistä piirtoa myöden - osaamiskartoitukset tehty, kehityssuunnitelmat laadittu, tavoitteet asetettu, palautetta saatu ja annettu, palkankorotusesitykset tehty sekä kirjattu kaikki asianmukaisesti työkaluun, hyväksytty ja lähetetty eteenpäin. Takki on aika tyhjä! (Kuva: Ritva Mäkilän keramiikkatyö "Tyhjä takki" Vanajaveden opiston näyttelyssä keväällä 2010, yle.fi)

Eilinen kampaajalla käynti oli kuin palkinto, ansaittu sellainen! Ihanaa heittäytyä osaaviin käsiin, rauhoittua, nauttia intialaistyyppisestä päähieronnasta, mukavasta jutustelusta... Tukka hyvin, kaikki hyvin!!

Pinkeää pinkkiä

Jotenkin kummasti koivet kuljettivat jälleen Eurokankaaseen - ja jotenkin kummasti amerikkalaisten tilkkukankaiden laari veti jälleen puoleensa...

Mutta enpä ollut ainoa, myös Luupää tunsi näihin kankaisiin vastustamatonta vetoa!! Yleensä se on Lötkö, joka säännöllisesti sekaantuu niin ompelu- kuin kudinpuuhiinkin.

Liekö eilisen House Beautiful -lehden pinkkipläjäyksen jälkimaininkeja??

Kolme keskimmäistä tarttui nyt mukaan, prinsessat ja leivokset ovat aiempaa perua. Pientä kivaa suunnitteilla 6 vuotta täyttävälle tyttöselle...

Höplästä vedettävä

Nonniin, taas kävi niin... Ostin ihkauuden sisustuslehden ihan vaan kannen perusteella - oli niin kepeän keväinen ilme. Iloista, valoisaa, pinkkiä (enkä edes erityisemmin tykkää pinkistä...).

House Beautiful on aivan uusi tuttavuus. Pläräsin nopeasti lehteä loppupäästä, kivalta näyttää, ei kun kassalle...

Kotimatkalla bussissa olin selaillut lehteä jo yli puolivälin, eikä MITÄÄN tarkempaa tutkiskelua edellyttävää ollut sivuilta syöksynyt silmille!
Tuskailin jälleen, miten olenkin NIIIIN höplästä vedettävissä, taas menin halpaan kivan ulkokuoren perusteella...

Onneksi ihan lehden loppupuolella alkoi tulla jo kuvareportaaseja ihkaoikeista kodeista. Ne ovat sisustuslehtien mielenkiintoisin osuus: oikeiden ihmisten oikeat kodit. Jännittävää tutkiskella, millaisiin ratkaisuihin elävässä elämässä on päädytty, millaisia oivalluksia, millaisia yhdistelmiä, mitä itse tehtyä - tavallisuudesta poikkevat nerokkaat ideat sävähdyttävät.

Kotona tutkin vielä House Beautiful -lehden kotisivuja, sieltä löytyi oikein kiva Photo Galleries - siellä riittää tutkittavaa vielä moneksi toviksi!! Ja jos haluat kurkata yllä olevaan kylppäriin, koputa tästä.

Uudinvartaat

Yläkerran verhotangot tuli aikoinaan ostettua jonkinmoisen romantiikkapuuskan vallassa. Muu ei voi selittää valintaani!! Nyt en voi kuin ihmetellä parin vuoden takaisia aivoituksiani... 

Makuuhuoneeseen on tullut verhotankojen kiinnitystä odotellessa ostettua paritkin verhokankaat, muistaakseeni ainakin yksiväristä vihertävää ja jotain kultaan taittuvaa. Todennäköisesti hyödynnän vanhat kankaat, kenties ihan tavallisina suorina verhoina?? Ja verhopidikkeet, tietysti!

Miehen työpöytä on niin iso, ettei suoria verhoja kannata edes ajatella. Joku kappaviritys? Jotain kivaa ideaa pitäisi nyt kehitellä... Sisutuslehdistäkään ei juuri vinkkejä ammenneta, (vale/)laskosverhot tuntuvat olevan ainoa vaihtoehto lehdissä esitellyissä kodeissa.

Mietintämyssyssä kuhisee...