perjantai 23. syyskuuta 2011

Motivointia

Sukkasato ei ole ollut järin tuottoisa, enemmän olen keskittynyt KyJyihin ja niihinkin vain satunnaisesti. Muutama kerros jotain työtä, tuokio toista, enimmän aikaa olen kuitenkin vain siirrellyt tekeleitä paikasta toiseen...

Motivaation nostattajaksi ostin kirjakerhon myymälästä Melissa Morgan-Oakes'n uusimman "Varpaista varteen - Neulo 2 sukkaa kerralla" (Minerva Kustannus Oy, 2011).

Olen monasti ihastellut Vartahilla-blogissa Heleenan kärjestä kutomia, tekee mieli kokeilla! Vaikka kirjaa lukiessa tulikin tunne, että ei onnistu ikinä, tuntuu kovin monimutkaiselta... Ehkä vaan pitää ottaa lanka ja puikot esiin ja alkaa kokeilla, liikoja ajttelematta (siihen meikäläisellä onkin hyvät edellytykset: tehdä ensin ja ajatella vasta sitten, jos ollenkaan...)

Kirjakerhossa oli hyvä tarjous: osta 4 - maksa 3. Pakkohan se oli hyödyntää!! Sohvapotilaana tuli luettua Diana Gabaldonin "Matkantekijä"  - terveenä en sitä varmaan olisi jaksanutkaan... Sen jälkeen on taas HUUTAVA tarve kunnon dekkareille!!

 
En enää muistanut tilanneeni ale-kirjoja toisesta kirjakerhosta, nekin tulivat juuri postitse. No, onpahan taas luettavaa, onneksi ei ollut samoja kirjoja!

Eilen tuli myös ensimmäinen Veranda! Jos muistatte, elokuun alkupuolella (linkki tästä) tein pari törkeän edullista lehtitilausta Amerikasta. 7 viikkoa meni tämän ekan toimittamiseen, loput tulevat kuulemma sitten ihan säännöllisesti. Country Living -lehteä ei vielä ole näkynyt.

Kävi muuten vähän köpelösti, ohjelma tarjosi kummankin tilauksen jälkeen ihan megahypersuperspecial-tarjouksena jotain toista lehteä. Ekan skippasin, mutta toista klikkasin, kun piti tarkastella lehteä vähän tarkemmin. Vaan mitä vielä, tilaus lähtikin sen siliän tien!! Eli minulle pitäisi tulla vuoden ajan myös Town & Country -lehti parilla eurolla (toimituskulut Suomeen olivat tietty moninkertaiset tarjoushintaan nähden). Toivottavasti on kuitenkin myönteinen möhläys...

Lehtiin palaan vielä varmaan uudestaan, sitten joskus...

PS. Käväisin taas työterveydessä, kun yskä ei vaan hellitä - pikemminkin päinvastoin. Uusia troppeja, kaupanpäällisinä todettiin poskiontelotulehdus...

5 kommenttia:

Sirutuuli kirjoitti...

Onpas paljon kirjoja!
Mie en oikein uskalla ulkomailta tilailla mitään lehtiä, jos sieltä tulee vaikka jotain yllätys laskuja. Vai onko se ihan turvallista?
Tuo Veranda näyttää kyllä hyvältä lehdeltä.

Agatha kirjoitti...

Samaa vikaa toisellakin sukkasatoilijalla. Motivaation herättelyyn kirjat toimivat aina ;) Kyllä se kärjestä aloittaminen onnistuu, mulla menossa elämäni ekat toeupit, suunnilleen Ullaneuleen Mittatilauspolvareiden ohjeella. Puikkojen kanssa helpompaa kuin paperista lukien näytti. Teen kyllä kaksilla sukkapuikoilla. Magic loop harkinnassa, kun en jaksaisi laskea pohjelevennyksiä...

Heleena kirjoitti...

Tykkään edelleen tehdä molemmat sukat yhtä aikaa pyöröllä. Tekemällä sen oppii parhaiten. Alku näissä on vaikeinta, mutta kyllä se siitä valkenee....

PIUZA kirjoitti...

Tuopa oliskin hyvä! Tekis molemmat sukat yhtä aikaan, tulis ainakin samanlaiset. Itselläni odottaa varmaan jo toista vuotta sukat x2 keskeneräisinä jatkajaansa.

Lepoa, lepoa elimistö näyttää kaipaavan. Nyt vaan valkosipulit, inkivääriteet ja muut luontaiset apukeinot käyttöön!:) Oma yskimiseni meni ohi, ei ollut sen kummempaa.

Jaksuja!
t.Paula

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Sirutuuli, Agatha, Heleena ja Paula!
Luin Buttermilk Bisquitin blogista hänen kokemuksiaan tilauksista, ja mitään yllätyksiä ei ollut tullut - sillä suosituksella uskaltaiduin minäkin tilaamaan. Maksu meni ainakin luottokortilta mainostetun suuruisena, ei mitään lisämaksuja.