lauantai 22. lokakuuta 2011

Päivölässä taas!

Syksyn paras viikonloppu, Päivölän tilkkutyöviikonloppu, on alkanut!! Melkein on kuin yksityisopetusta saisi - meitä kurssilaisia on vain kahdeksan, kaukaisin Skotlannista!

Autoa pakatessa tuli taas mieleen, että sanoilla kohtuus, maltillisuus ja järjen käyttö ei ole MITÄÄN tekemistä meikäläisen kanssa! Tarkoitus oli ottaa tavaroita mukaan hillitysti ja harkiten, mutta niin vaan perärontti pursui matkaan lähtiessä. Olen varma, että jotain ehdottoman välttämätöntä puuttuu silti!! Ompelukoneen onneksi muistin - olin jo lähdössä pihasta, kun älysin oleellisimman työkalun jääneen kuormasta...

Kutsukirjeessä mainittiin, että Tilkkutarhan Minna ei tällä kertaa osallistu kurssille, joten täydennystä ei voi ostaa paikan päältä. Harmillista, niin kivan kurssiseuran kuin shoppailumahdollisuuksienkin osalta! Tämän tietäen oli pakkokin kuormata mukaan kaikki vähänkin siihen suuntaan viittaava, että tarvetta saattaisi tulla... Ylpeyttä tuntien voin oikein korostaa välttäneeni kiusauksen poiketa vielä matkalla Ideaparkin Eurokankaaseen hakemaan himpun  täydennystä!


Mutta juu, kurssi siis alkoi eilen iltasella. Aion keskittyä jouluisiin juttuihin. Ehkä. Esimerkiksi tällainen Opettajan mallikappaleen mukainen koirien torkkupeite olisi vallan upea!

Vaikka Opettajalla valtavasti mallitöitä onkin mukanaan, rahtasin Tilda-kirjat muassani pieniä ideoita varten. Tildan tapaan -kirjassa on ohje silmäneulojen säilyttimelle, sellaisen tarvitsen! Juuri sopiva ekan illan puuha.

Ohjetta piti tietty taas vähän modifioida omaan tarpeeseen: kaavaa suurennettiin 20% (kopiokoneella), "kansiin" ohjeen kovikekankaan sijaan silitettävä huopa ja "sivuihin" sisälle ohutta levyvanua (ohjeessa ei sisälmyksiä ollut lainkaan).

Ohjeessa säilytin suljetaan painonapilla, mutta omat painonapit jäivät kotiin (NO NIIN, heti jotain tärkeää puuttui!!), joten kehittelen kiinnityssysteemiksi jotain pellavanauhasta, puuhelmistä ja puunapeista. Toteutus on vielä hieman vaiheessa...

Ei niin kauhean jouluista, mutta huomenna sitten lisää...

YHTÄ INNOITTAVAA VIIKONLOPPUA
KAIKILLE MUILLEKIN!!

5 kommenttia:

tarutikki kirjoitti...

Mukavaa viikonloppua sinullekin sinne tilkkujen sekaan. Hieno neulasäilytin:)

intsu kirjoitti...

Voi mikä kun mun naama vaihtaa väriä kuin kameleontti,nyt se on aivan vihreä.....:D Oih,tuota ihanaa kurssia! Tuo silmäneulojen säilytyspussukka on niin hurmaava,ettei toista. Kuinka ihmeessä sinulla oli noin hyvät kankaatkin siihen!

Oikku kirjoitti...

Joo, tuo lankarullakangas varsinkin on niin aiheeseen sopiva!

Villasukka kirjoitti...

Hieno tuli. Inspiroivaa viikonloppua!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Tarutikki, Intsu, Oikku ja Villasukka!