sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vaalipäivä

Tänään valitaan Suomelle uutta valtionpäämiestä/-naista!

Mies lähti aamu-8:ksi vaalipaikalle, kotiutuu ääntenlaskun jälkeen - vaalitoimitsija siis. Yleistä, yhtäläistä ja salaista äänioikeuttamme käytimme kumpainenkin tässä suorassa kansanvaalissa jo ennakkoon. Meitsin ei siis tarvitse nokkaansa ulos lykätä, paitsi koirien lenkityksen verran. Olo on flunssainen.

Ehkä tänään olisi se kaivattu, kaihottu ompelupäivä? Täytyy tunnustella...

Ruokailuhuoneen pöytää raivatessa (miten siihen aina kerääntyykin kaikenmaailman nyssykkää, pussukkaa, kasaa, pinoa, roinaa ja rompetta - kysyn vaan!!??) löysin pienen Sokoksen muovipussin, sieltä paljastui sydänrimpsu! Ripustelin kyökin ikkunaan.

Juu, ei hyvä, näyttää liian jouluiselta!! Olkooon nyt kuitenkin hetken, en viitsi kiipeillä uudestaan. Jos vaikka pääsiäiseen...

Yllättävistä löydöistä huolimatta Miehen on jatkossa ihan turha syyllistää meikäläistä shoppailusta!!

Kävimme eilen kuuntelemassa kiintoisaa luentoa, auto jätettiin siksi aikaa sulamaan Stockan parkkihalliin. Tilaisuuden jälkeen kävelimme Stockan halki hisseille - tällä lyhyellä läpikulkumatkalla, muutamassa minuutissa, Mies retkahti kahdesti!! Edes minä en olisi pystynyt moiseen!!

 
En tosin voi moittia, Lloydit  ja Camelit alle puoleen hintaan! Koko söpöinen 48.

Nyt kankaita inventoimaan, josko se inspiraatio iskisi...  

Te muut, KÄYKÄÄHÄN ÄÄNESTÄMÄSSÄ! 
(Kuva: Kouvolan srk)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No niin, nythän sulla on oikeastaan ihan LUPA tehdä "pikku shoppailuja", eikö!!?? Ihan makeet kengät mies kuitenkin löysi.. Jotenkin mua nauyrattaa kovasti tuo kenkien jatulppaanien liitto:) Hauska. Ja Aaltovaasikin... ;)

tarutikki kirjoitti...

Toivotaan, ettei flunssa oikein kunnolla iske kimppuun.
Ompelupäivästä minäkin tänään haaveilen, pitää vain ensin käydä äänestämässä.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Hymytyttö ja Tarutikki!
Ei se ompeluinspis oikein päässyt päälle, juutuin taas kutimeen...
Ja tein lumitöitä, ekan kerran vuosikausiin - ja tunnen sen kyllä selässänikin...