Kahvipussit koriksi

Viikonloppu meni siis Opiston "Kahvipussit koriksi" -kurssilla!

Vuosikaudet olen sunnitellut osallistumista, mutta kurssi taitaa olla yksi Opiston suosituimmista, niin nopeasti se aina täytyy ja varasijoille ei juuri kutsua käy.

Enkä ihmettele, niin hauskaa kurssilla oli!! Kurssi oli hyvin hiljainen, kaikki keskittyivät niin tiiviisti punontaan ettei yleensä niin tavanomaista kälätystä kuulunut kuin kahvitauoilla - jos sellaisen ylipäätään malttoi pitää.

Kahvipussit muuttuivat moneksi: isommiksi ja pienemmiksi kopiksi ja kasseiksi, salkuiksi, säilytyskoreiksi, puukopaksi, lehtikoriksi, jättiläissuureksi lankakoriksi, pullon lämmittäjäksi/viilentäjäksi, pannunalusiksi...
 

Itse sain ison kauppakassin valmiiksi kurssilla, pienemmän viimeistelin kotona. Pieneen oli tarkoitus laittaa oikein hienot "valmissangat", mutta lopputulos ei sitten ollutkaan niin hienostunut, että olisin ne viitsinyt siihen tuhlata (parempaa käyttöä löytynee tulevalta kassikurssilta tai tilkkuleiriltä, toivottavasti). Molempien hantaakit tein kestävästä ripsinauhasta. Kaffeepaketti toimii mittatikkuna, pienempään kassiin mahtuu 3 pakettia.
 

Kyllä Veljentyttö Nuorempaa nyt takuulla harmittaa, että lähti (tosin vasta piiiiitkän harkinnan jälkeen) Suomi-Tsekki -lätkämatsiin (LG Hockey Games 2011) - vaikka Suomi voittikin!

Kenties järjestämme kesällä ihan oman kurssin?! Tosin näin upeita lisukkeita en osaa opastaa taituroimaan, ruusu löytyi yhden kurssilaisen salkkumallisesta kahvipussilaukusta. Aika ihana!!

Arvatkaas missä?

... olin tänään?

 

 

Jatkuu huomenna!

Vallatonta viikonloppua!

Yllätyssumpittelut

Alkoi sitten illalla kolottaa sen verran kaffeehammasta, että päätimme lähteä synttärionnittelukäynnille Veljentyttö Vanhemman luo vaikkei virallista kutsua ollut käynytkään. Syynä oli kyllä sekin, etten ehtinyt edellispäivänä ajoissa postikonttuuriin onnittelukorttia postittamaan.

Eihän sitä tietenkään synttäreille tyhjin käsin passaa tunkea!! Koska se OIKEA lahja odottaa virallista juhlapäivää, hurautin VÄLILAHJAn - farkkupussukka hiusmuotoilutuotteille uimahallireissuja varten.

Tarveaineet kaivelin farkkuvarastosta. Taitavat olla Veljenvaimon vanhat, takataskussa kivat kimaltelevat koristeet. Pussukan toisella puolen on etutasku, sinne voi tunkea vaikka hiussoljet ja -lenkit. Jotain piristystä pussi kaipasi, joten lätkäisin etupuolelle silityskuvion, H niin kuin Hemuli. Vuori (kuten onnittelukorttikin) on tehty alla näkyvästä leivospuuvillasta.

Sisälle lykkäsin vielä shampoon, hoitoaineen, muotoiluhyytelön ja hoitosuihkeen. Ei kun uimaan!

Ai niin, kaffee maistui mainiolle, kuten pullakin!

Sweet sixteen

Veljentyttö Vanhempi täyttää tänään 16 vuotta!

ONNEA!

Jestas sentään, eihän siitä ole vasta kuin hetki, kun ompelin kastemekon, jossa häntä ristiäisisä käsivarsillani kannattelin!!
Mihin tämä aika oikein on kadonnut???

Aamukahvilla pysähdyin oikein miettimään, miten aika ja tavat ovat muuttuneet. Kovin oli erilaista nuoren naisen elämä noin 30 vuotta takaperin!!

Veljentyttö Vanhempi (VtV) on viimeisen vuoden kurvaillut skootterilla, autotallissa odottaa kevytmoottoripyörä keväistä autokoulua - minä sytkyttelin keltaisella Jopolla.

VtV harrastaa tanssia, sähköpianon soittoa ja viikonloppuisin lätkämatseissa käyntiä - minä harrastin villapaitojen kutomista ja piirtämistä, viikonloppuisin käytiin tilausautokyydillä Humppilan työväentalolla katsomassa Teddy & the Tigersia, Matchboxia, Crazy Cavania, Eppu Normaalia.

VtV:n aiempia harrastuksia ovat olleet baletti, taitoluistelu, laskettelu, lumilautailu, kuoro ja kokkikerho - minä kävin lapsena seurakunnan kerhossa ja kunnan järjestämillä kesäleireillä.

VtV on reissannut polvenkorkuisesta alkaen: useasti Turkissa ja Thaimaassa, lisäksi ainakin Tanskan Legoland, Kreikka, Unkari, Malta, Ruotsista ja Virosta nyt puhumattakaan - minä tein ensimmäisen ulkomaanmatkani vasta 9. luokan keväisellä luokkaretkellä, risteily Tukholmaan. 

VtV lomaohjelmaan kuuluvat ulkomaanmatkat, kylpyläreissut, risteilyt ja laskettelulomat - me vietimme kesäisin viikon Pohjanmaalla sukulaisten heinätöissä ja toisen viikon lapsettomien sukulaisten kesämökkivaivoina, hiihtolomalla vain hiihdettiin (tai luisteltiin, kotinurkissa).

VtV chattailee ja facebookkaa sujuvasti ikiomalla läppärillään kuunnellessan musiikkia iPodillaan, taivaskanavien vilkkuessa huoneen nurkassa - minulla oli kirjeenvaihtokaveri Urjalasta, selasin tarpeen tullen Koululaisen uutta tietosanakirjaa Vicky Rostia c-kaseteilta kuunnellessani (kaverilla oli sentään vinyylilevysoitin sekä Pelle Miljoonan ja Bonnie Tylerin levyt), mustavalko-telkkarista katseltiin Naapurilähiötä ja Lauantaitansseja.

Juhlat ovat vielä edessäpäin, niitä on perinteisesti vietetty yhdessä Veljentyttö Nuoremman kanssa, jonka synttärit ovat 6 viikon kuluttua. Lahjat ovat valmiina, juhlakutsua odottelemassa - niistä sitten aikanaan...

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ HEMULI!

Isoäitihuumetta

Kun viikonloppuna aloin tehdä eilen mainittuja iloisen värisiä isöäidinneliöitä hyväntekeväisyyskampanja mielessäni, en sitten taas osannutkaan lopettaa...

Kopassa oli vain jokusia ikävän ja tylsän ja tympeän ja arkisen väristä lankakeränloppua ja rippeet "sinivuokkopeitosta" yli jääneistä kasvivärjätyistä langoista. Luonnonvalkoista löytyy runsain mitoin, ostinhan sitä taannoin aika reilusti "3 kympillä" -tarjouksesta seuraavaa värjäyskurssia varten. Kaikki siis 7 veljestä.

 

Viis veisasin surkeasta värivalikoimasta, PAKKO oli vaan virkata!! En päässyt nojatuolista ylös ennen kuin viimeinenkin langanpätkä oli käytetty! En syönyt, en juonut, virkkuuukoukku vain viuhui.

Melkoista huumetta nuo isoäidinneliöt!!! 

10 lappua sain valmiiksi + 3 keskentekoista, kaikki "väärintehtyinä". Nyt en uskalla mennä lähellekään kauppojen lankahyllyjä!! Projekti saa jatkoa vasta syksyllä, kun on uusia kasvivärjättyjä lankoja kurssin jälkeen varastossa.
Ellen sitten innostu tekemään omia keitoksia tässä välillä...

Neliöitähän tarvitaan vielä paljon, paljon, PALJON lisää, että saan "Miehenkokoisen" torkkupeiton mökin valkealle sohvalle. Oi, olisipa jo syksy!!

Tilkkurekka kiertueella

Marttaliitto järjestää yhdessä 100 vuottaan juhlivan Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan kanssa Tilkkurekka-kiertueen.(Kuva: Novita)

Tilkkurekassa on mahdollisuus opetella Isoäidinneliöiden tekemistä marttojen opastuksella. Kampanjan tavoitteena on ylläpitää ja jatkaa käsityöperinteitä sekä kerätä mahdollisimman paljon tilkkuja maailman suurimpaan tilkkupeittoon syksyllä 2011. Tempauksen jälkeen tilkkupeitto jaetaan pieniin peittoihin ja lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen mm. Ensi- ja turvakotien liitolle.

No, tokihan sitten innostuin ja viikonloppuna kaivelin lankakopan pohjalta vihonviimeisetkin langanpätkät, 7 veljestä riitti juuri ja juuri kolmeen iloisen kirjavaan tilkkuun. Tyypilliseen tapaani tohotin ensin ja tutkin vasta sitten... Tilkut on virkattu IHAN VÄÄRIN!! Marttaliiton sivuilla on kyllä ihan selkeä ja selkokielinen ohje, mutta lukaisin vain viimeisen rivin: 6 kerrosta.

Tänään syynäsin Annin aartehia -blogista Annin neliöitä: MITÄ? Vain 5 kerrosta?? Luinpa ohjeen sitten uudestaan... No, ensinnäkin käytin nro 4 virkkuukoukkua ohjeessa mainitun 4½ sijaan. Toiseksi pylväsryhmien väleissä pitäisi olla 1 kjs, minulla on 2. Kolmanneksi sen kuudennen kerroksen pitäisi olla kiinteitä silmukoita, minä vaan jatkoin samalla pylväs+kjs -systeemillä.

Hienoa Paula! Oppi on tosiaankin tarpeen!! Ehkä myös maltti?

En sitten kehdannut antaa viallisia keräykseen... Ehkä teenkin joskus oman kirjavan peiton? Tai lahjaksi? Oletettavasti taas ensi talvena kertyy sukkatalkoista uusia langanpätkiä...

* * *

Tilkkurekka-kiertue kestää 2 viikkoa käyden 12 paikkakunnalla:

kiertue alkoi eilen (ma 7.2.) Jyväskylästä

tänään (ti 8.2.) rekka oli Tampereella

ke 9.2. Pori, Eetunaukio

to 10.2. Turku, Kauppatori

pe 11.2. Helsinki, Narinkkatori

la 12.2.. Helsinki, Narinkkatori

ma 14.2. Lappeenranta, Kauppatori

ti 15.2. Mikkeli, Kirkkopuisto

ke 16.2. Joensuu, Tori

to 17.2. Kuopio, Kauppatori

pe 18.2. Kokkola, Tori
la 19.2. Oulu, Raksila Citymarket

su 20.2. Kajaan, Kulttuurikeskus Kaukametsä

Rekassa on tilkunäyttely, lapsille on huovutustöitä eikä villasukkaakaan ole unohdettu, saapa vielä kahvihampaan kolotukseenkin Pauligin tarjoamat sumpit. Kannattaa poiketa!!

Viikunavillitys

Sunnuntaina aurinko pilkahti paljastaen kaikki tahmaiset kirsunpainamat ikkunoista. Turha toivo, että olisin tarttunut Viledaan! Aurinko aiheutti PAKOTTAVAN TARPEEN käydä kurkkimassa Viherpeukaloiden kevään tarjontaa.

Minähän en siis kasvata mitään siemenistä. Olen yksinkertaisesti aivan liian kärsimätön ja muistamaton hulttio siementäjä-tyypiksi, sitäpaitsi en erottaisi rikkaruohoa sirkkalehdestä. Ei, haluan valmiit taimet - nekin mieluiten jo kukkivina, koska saatan hyvinkin kiskoa törkyhintaiset taimet joutokasveina kompostiin - tästä on näyttöä...

Mies koittaa hillitä heräävää puutarhainnostustani muistuttelemalla syksyllä sivuvinttiin jääneistä muutamasta sadasta tulppaani-, narsissi- ja lumikellosipulista. Pahainen pikkusuelu! Ei ole minun vikani, että talventulo yllätti! Eikä luova (??) puutarhanhoito pienistä vastuksista säikähdä, koitetaan muistaa sipulit sitten seuraavana syksynä! Kai ne silloinkin vielä itävät? Onko se edes itämistä, kun alkavat vartta pukata? Vai kannattaisikohan ne istuttaa kuitenkin jo keväällä, innostuksen ollessa kiihkeimmillään?

Yhtä ja toista kiinnostavaa Viherpeukaloiilla olikin, mutta ei sitä, mitä nyt erityisesti kaipaan! Haluan VIIKUNAPUUn!! Ihastus alkoi taannoisista viikuna-briepasteijoista, syveni joulun aikana kuivatuista viikunoista ja yltyi oikeaksi hekumaksi Tallinnasta tuliaisina tuodusta viikunahillosta. Hillo on taivaallinen makunautinto riistan ja ylipäätään liharuokien kanssa, menestyksekkäästi olen käyttänyt sitä myös wokeissa ja muissa itämaisissa keitoksissa. HALUAA OMAA HILLOA!

Koitin etsiä yhdestä jos toisestakin taimitarhasta, kunnes Wikipedia paljasti tämän raamatullisen hedelmäpuun olevan trooppisten ja subtrooppisten alueiden kasvi. (Kuva: Wikipedia).

Tietääkö kukaan, olisiko siitä jalostettu pohjoisiin köyhiin ja karunkylmiin oloihin soveltuvaa versiota??

Nostago Parádisos

Yleensä en sorru arvostelemaan kenenkään kotia - kodit ovat aina asujiensa näköisiä, hyvin intiimi asia. Kaikki kodit, joissa olen saanut vierailla, ovat olleet (omalla tavallaan) kauniita, kertoneet omaa tarinaansa talonväestä. Kaikki eivät tietenkään ole olleet omaan makuuni, monesti olisin toteuttanut asioita toisin kuin isäntäväki, mutta sillähän ei ole mitään merkitystä - koti on koti, heidän kotinsa.

Reilu viikko sitten Jeanne d'Arc Living -turinointini kommenttikentässä sanoin: "- - - äärimmilleen vietynä se [mikä tahansa sisustustyyli] alkaa mielestäni olla tylsää - ja lehdissä jopa mielikuvituksetonta - - - " . Kotien kauneus syntyykin juuri ajan kerrostumista, oman tyylin vähittäisestä löytymisestä, johon se vanha "tyyliin sopimaton" on saatu mukavasti mukaan, kertomaan omaa tarinaansa näiden ihmisten historiasta.

Ilokseni olen vuosien varrella päässyt stailaamaan muutamien ystävieni koteja, nollabudjetilla tai maksimissaan reilun tonnin panostuksella. Se on ollut tosi hauskaa, meistä molemmista!! Useinhan sitä itse sokeutuu "liian lähellä" oleviin asioihin, ei osaa katsoa asioita "uusin silmin" - ei näe niitä mahdollisuuksia, joita omaan kotiin ja olemassaoleviin kalusteisiin, tekstiileihin, tunnelmaan sisältyy. Joskus riittää pelkkä uudelleenjärjestely, toisinaan tekstiilien vaihto raikastaa ilmettä, muutaman kerran olen päässyt ihan huonekalukauppoihin mukaan. Useimmiten merkittävintä on kuitenkin tavaramäärän karsiminen!

Pitkä alustus...

Perjantaina posti toi kotiin Oma Koti Kullan Kallis -lehden. Eilen selailin sitä paikkojen raivauksen lomassa. Olen edelleen pöyristynyt, Mies jo epäili, että alan hyperventiloida... Lehdessä esitellään koti, joka todella vei sanat suusta.

"Valkoinen paratiisi peltojen keskellä" -otsikon alla Nostalgo Parádisos -tyylin luojan koti oli saanut osakseen peräti 6 aukeamaa, 12+1 sivua. Paljon kuvia, mutta eipä luomusta oikein millään sanoin voisi kuvatakaan, kuvat kertovat enemmän kuin tuhannet sanat!! Sisustus on todellakin - hmmmm, öööö - persoonallinen.

Olen varsin vakuuttunut, että perheen 3 lasta omia kotejaan perustaessaan päätyvät minimalismiin. Ehkä siinä vaiheessa kukin on saanut yliannostuksen silkkiruusuja, ruusutapetteja, medaljonkikuvioita, kattorosetteja, kreikkalaisia pylväitä, kuvatapetteja, kristallikruunuja, valkoista takorautaa, turhaa tilpehööriä ja vaaleanpunaista väriä. Ehkä.

Nostago Parádisos -tyylistä on ihan oma sivustokin: http://www.nostalgoparadisos.com/  Pitää kuitenkin sanoa, että sivuilta aukeaa vain kalpea häivähdys siitä, mitä lehti paljastaa.

Harkitsen parhaillaan kuistin tapettien vaihtoa ja lehden tilauksen lopettamista. Kunhan tästä tokenen, saavat ehkä molemmat jäädä. Mutta lehtijuttua tuskin koskaan unohdan. Olen ilmeisen vaikuttunut??

PS. Kuistin naulakon päällä kököttää 2 Stockan tammikuisesta -60% alesta löytynyttä Pentikin vekkivarjostinta, täsmälleen sama ruutukuosia kuin kuistin verhokappa ja kuistin kesäisemmissä tekstiileissä. Nyt pitäisi löytää vielä 2 nättiä ja edullista lampunjalkaa. Pahin romantiikankaipuu yllättäen karisi, saavat olla aika pelkistettyä mallia...

Puhuu kuin Ruuneperi

Hyvää Runebergin päivää!! Nautimme Miehen kanssa tortut kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin 207-vuotissyntymäpäivän kunniaksi heti aamutuimaan, kello 04:30. "Varhainen kana tortun löytää."

Itse asiassa olemme suorittaneet viime päivinä empiiristä tutkimusta. Yksimielinen makuraatimme asetti lähikaupan torttuvalikoiman paremuusjärjestykseen:
        1. Linkosuon Runebergintorttu (kuvassa)
        2. Vaasan Runebergintorttu
        3. Leivon Leipomon Runebergintorttu

Tutkimus ei ole kaikenkattava, koska Elosen ja Fazerin Runebergit jäivät maistelematta. Fazerin tortut olivat kilohinnaltaan tuplasti kalliimpia kuin muut ja Elosen tortut sijaitsivat kaupan esillepanossa taaimmaisina, emme siis ole ehtineet maistelussamme (vielä) sinne asti...

Joskus muinoin tein erinomaisen maukkaita Runebergintorttuja helpolla Kotivinkin ohjeella (n. 20 vuoden takainen resepti), minne lie kadonnut. Muistan vain, että torttuunpa ei laitettukaan piparimurskaa vaan korppujauhoja. Ei sattumoisin kellään olisi ohjetta tallessa?

Illalla aion viihdyttää koiria lukemalla niille ääneen tarinoita Ruuneperistä, jonka luona Snellman, Lönnrot ja Topelius syövät Fredrika-rouvan ja Koiramäen Martan leipomia torttuja. Pitänee hakea ne Eloset kyytipojaksi...

RUNOLLISTA VIIKONLOPPUA!

Hajuhaittoja

Mies on innostunut sutimaan. Kaikki alkoi siitä, kun hän alkuviikosta maalasi yläkerran suihkuhuoneen ovenkarmit (remontti siis etenee!!!). Hyvä juttu, paitsi... Illalla lämmitimme saunan, ja jostain kumman syystä öljymaalin katkut laskeutuvat AINA kiuaskivien päälle!! Käsittämätöntä, että ne löytävät tiensä jopa vintiltä kellariin! Ei siis järin nautinnollinen saunareissu, öljymaalin käryssä, ei edes saunaolutta kärsimystä keventämässä.

Seuraana iltana Mies keksi pellavaöljytä Appiukon tekemän penkin, mökkisaunaremontin ylijäämäleppää. Hieno penkistä tulikin, pellavaöljy nostaa kauniisti lepän punaisuuden esiin. Siitä innostuneena Mies pellavaöljysi kaiken muunkin käsiinsä osuvan: ulkolyhdyt, hedelmäkulhon, kenkälusikan...

Nälkä kasvaa syödessä, seuraavana iltana Mies otti työn alle Sisarelle joululahjaksi annetun jakkaran - kaksi vuotta sitten joululahjaksi annetun. Sisko pyysi lahjaksi pientä keittiöporrasta, en löytänyt mieleistäni, joten laitoin vain kuvan kirjekuoreen ja lahjanarusykeröt päälle.

Etsin ja estin ja etsin... Sisko huomautteli tämän tästä, ettei pelkkä kuva ole kovin suureksi avuksi, hän ei edelleenkään saa astioita ylähyllyiltä, vaikka laittaisikin kuvan jalkojensa alle... Mokomakin viisastelija!

Vuoden päästä päädyin helppoon ratkaisuun, Ikean puuvalmiiseen jakkaraan. Tarkoitus oli OsmoColoroida se, mutta Siskopa halusikin valkoisen pallin. Laatikko tönötti toisen vuoden verstaalla odottamassa inspiraatiota... Nythän Ikea myy noita jo valkoisiksi kuultolakattuinakin, mutta aina ne ovat olleet loppuunmyytyjä, kun olen poikennut. Vaan nyt siis lopultakin Miehelle tuli se kaivattu inspiraatio!! Siskolle tiedoksi, sopii tulla noutamaan!

Eikä siinä vielä kaikki! Seuraavana iltana, siis eilen, Mies totesi, että omaankin jakkaraan voisi vetää uuden mehiläisvahakerroksen, tuumasta toimeen. Se EI ollut hyvä idea! Mitä lie ainetta vahaan lisättykään, kellari haisi aivan peratulle hauelle saunaan mentäessä. Ei voi sanoa, että olisin saunomisesta nauttinut tälläkään kertaa. Saunan jälkeen oli ihan pakko heitellä pyyhkeet, saunatakit ja kaikki muukin käsiin osuva pyykkikoriin. Aamulla nuuskin epätoivoisena käsivarsiani ja hiuksia, onko löyhkä tarttunut - vai haisenko jo paistetulle hauelle?

Tänään pidän huolen siitä, että Mies ei löydä illalla ensimmäistäkään pensseliä!!

En tiedä, ovatko hajusoluni erityisen ärtyneet, mutta aistin herkästi (pääsääntöisesti kummallisia) hajuja (mitä omituisimmissa yhteyksissä). Vai onko vain tunne-elämäni vinksahtanutta? (Fysiologisesti hajuradat päättyvät isoaivojen kuorikerroksen hajualueelle, joka on osa tunne-elämää säätelevää keskusta.)

Aina työpäivinä törmään tähän asiaan bussimatkoilla. Aamuisin samalla vuorolla kulkee muuan mieshenkilö, jonka läheisyydessä en voi istua oksennusrefleksin pelossa. Pakko aina odottaa, että miekkonen, Haisuliksi nimetty, nousee bussiin ensin, jotta voin valita paikkani vähintään kolmen penkkirivin päästä. Joskus sekään ei riitä.Tänään löysin turvallisen paikan takaosasta. Vaan eikös viereeni istahda enkelin näköinen nuori neito, joka tuoksahtaa ylikypsälle ranskanperunalle...

Maailman ihanin tyttö

HUOM! Kaikki kuvat Miina Savolaisen MAAILMAN IHANIN TYTTÖ -valokuvaprojektin kotisivuilta.

Osui joku aika sitten jonkun kaupan kassalta mukaan esite Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttelystä ja avoimista yleisöluennoista, joita järjestetään vielä helmikuun ajan Tampereen Taidehallissa (27.2.2011 asti).

Kävin jo pari vuotta sitten, syksyllä 2008, kuuntelemassa Miinan kertomusta kirjan synnystä samalla kun hän heijasti kuvia jättikoossa seinälle. Kuvat ja kertomukset olivat mykistäviä! Olin koko luennon ajan kananlihalla, nieleskelin kyyneliä. Mikään luento, näyttely, esitys tai museo ei ole tehnyt yhtä suurta vaikutusta!

Maailman ihanin tyttö -valokuvaprojekti kesti vuosikymmenen, Miina Savolainen toteutti sen yhdessä kymmenen lastenkodissa kasvaneen tytön kanssa. Valokuvissa kaltoinkohdellut lapset saavat toteuttaa fantasioitaan, nähdä itsensä ehjinä ja arvokkaina - keijuja, enkeleitä ja prinsessoja vilisee myyttisen luonnon keskellä. Näyttelyn voi nädä kasvutarinana, jossa näkymättömät lapset kasvavat itsensä hyväksyviksi nuoriksi aikuisiksi.

Näyttely perustuu voimauttavan valokuvan menetelmään, jonka kehittäjä valokuvataiteilija Miina Savolainen on. Aiheesta on vielä 2 luentoa:

Pe 18.2.2011 Taidehalli TR1, Väinö Linnan aukio, Finlaysonin alue
Klo 9.30–16 Ryhmäopastuksia. Ilmoittautuminen museon kautta.
Klo 17–18 Maailman ihanin tyttö. Valokuva ja nähdyksi tuleminen.
Klo 18–19.30 Voimauttavan valokuvan menetelmä perhesuhteiden vahvistamisessa.

La 19.2.2011 Taidehalli TR1, Väinö Linnan aukio, Finlaysonin alue
Klo 13–14 Maailman ihanin tyttö –yleisöluento
Klo 14–15.30 Voimauttavan valokuvan menetelmä perhesuhteiden vahvistamisessa.
Klo 15.30–16.30 Voimauttavan valokuvan menetelmäkoulutus hoidollisen ja pedagogisen työn ammattilaisille.

 

Toki pelkät valokuvat KANNATTAA käydä katsomassa, jos luennolle ei ehdi!
Taidehalli on avoinna:
ti-pe klo 9-17
la-su klo 11-18
maanantaisin suljettu
Pääsyliput 5 €, opiskkelijat 1 €
HUOM! Perjantaisin vapaa sisäänpääsy.

Valokuvaprojektista on tehty myös UPEA kirja Maailman ihanin tyttö. Olen luennosta asti HIMOINNUT sitä, mutta en ole vielä raaskinut ostaa. Ehkä pitäisi, missä ikinä kirjan näenkin, jään aina pitkäksi toviksi sitä lehteilemään. Kananlihalla.

Vaikka Suomen kirjataiteen komitea palkintoperusteissaan sanoikin: "Selailuun välittömästi houkutteleva teos, kirjapainoteknisten ja taitollisten keinojen runsaudensarvi. Valokuvat ja taidegrafiikka luovat yhdessä sadunomaisen unelmien maailman. Tummat värikylläiset aukeamat kertovat erinomaisesti myös aiheen vakavuudesta ja monivuotisen projektin merkittävyydestä." ...

... ei mielenkiintoni kuitenkaan johdu yksinomaan kauniista taitosta ja upeista kuvista. Tunnen jotain syvempää kirjaa selatessani, koskettavaa. Olen nähnyt siitä jopa unia.

En siis ihmettele, että Miina Savolainen on niittänyt mainetta ja kunniaa projektillaan. Kirja on koskettanut muitakin... Meriiteistä mainittakoon:
Vuoden Kristiina (2009) [Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti]
Kulttuurin Gloria (2009) [Gloria-lehti]
Vuoden kauneimmat kirjat (2008)
Lastenkulttuurin valtiopalkinto (2006)
Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinto (2005)
Vuoden Nuori Valokuvaaja (2005)
Vuoden Visio (2004) [Vihreä Sivistysliitto]
Vuoden Valopilkku Erikoispalkinto (2003) [Yleisradion kulttuuritoimitus]

 

Koitan kaikin konstein päästä livistämään töistä ajoissa ehtiäkseni ryhmäopastuksiin ja sen jälkeen kuuntelemaan luentoa perjantaina 18.2.
Tai jos en ehdi, niin katsomaan ainakin kaikki valokuvat seuraavalla (=viimeisellä) viikolla.

SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI MUILLEKIN!

Kangastukussa

Suomen suurin kankaiden maahantuonti- ja tukkuliike kutsuu opistolaiset kahdesti vuodessa tukkuostoksille. Se on opistolaisille odotettu The Tapaus, josta olen tähän asti kuullut vain hurmioituneita tarinoita. Tukku aukaisee ovensa varsinaisen aukioloaikansa jälkeen, siis kokonainen ilta aikaa haalia kankaita tukkuhinnoin.

PAKKOhan sitä sellaista tarjontaa on lähteä katsomaan! 5.500 neliötä yksiväristä ja kirjavaa, raitaa, ruutua, kukkaa, kimallusta ja kukerrusta - painokankaita, pellavaa, patjaraitakankaita, kaitaliinakankaita, kappakankaita, lakanakankaita, sisutuskankaita, vaatetuskankaita, verhokankaita, verhoilukankaita, villakankaita, vuorikankaita, vohvelikankaita, loimusamettia, samettia, satiinia, silkkiä, sifonkia, organzaa, paljettikankaita, voileeta, taftia, tekoturkiksia, tikkikankaita, trikoota, työvaatekankaita, farkkua, chenilleä, fleeceä, froteeta, gobeliinia, huopaa, vanua, pitsinauhoja, sisustusnauhoja... - halli toisensa perään, kahdessa kerroksessa.

Huh, se oli IHAN KAMALAA!!

Valikoimaa oli niin valtavasti, että silmä ei enää tarttunut mihinkään, mitään ei tehnyt mieli hipeltää. Tajunta ei yksinkertaisesti jaksanut sulattaa sellaista kangaspaljoutta!! Kuljin sameinnein silmin hallista toiseen, lopulta päädyin ihan perimmäiseen nurkkahuoneeseen: fleeceä ja tekoturkiksia.  Ajatus paluusta samoja jälkiä pitkin, edelleen kankaita katsellen, tuntui KAUHISTUTTAVALTA! Mutta jotta en olisi tehnyt reissua turhaan, päätin ottaa tutun turvallista fleeceä, kun kerran niiden luo olin päätynyt. Sitten saisin palata suorinta reittiä kassalle ja lähteä kotiin ahdistusta potemaan.

Päädyin kahteen kuviolliseen fleeceen, tilkkupeitteiden vuorikankaaksi. Todettakoon, etten eläissäni ole tehnyt ensimmäistäkään tilkkupeittoa! Mutta sitten joskus. Ehkä. Fleeceä on nyt kuitenkin 10 metriä...

Kassaa etsiessäni eksyin kahdesti.

Luulen, että toipuminen vie aikaa!!

PS. Tässä jutussa ei ole kuvia, koska en järkytykseltäni tajunnut kaivaa kassistani kameraa, jonka olin aamulla sinne varta vasten tunkenut. Ehkä se on vain hyvä, niin lukijoiden kuin oman hyvinvointinikin kannalta.

PPS. Tämä oli siis ensimmäinen niistä kolmesta sallitusta poikkeamasta herumattoman helmikuun  hurvittelemattomuuteen.

Saanko esitellä...

... tässä ovat Rakkauden talon Paula ja Mies.

Mies ei ollut ihan kamalan imarreltu tuosta kolmannesta leuastaan, mutta taiteilijan vapaudella otin oikeudekseni hieman korostaa haluamiani piirteitä... Esimerkiksi Miehen suloisen suipot korvat - tähän päivään mennessä en ole selvittänyt, polveutuuko Mies peikoista vai avuruusolioista.

Jostain kumman syystä Miehen kaunis hymy katosi, kun kiinnitin naamataulun taustaansa!? Ottiko se nyt jostain nokkiinsa?? Miehellä on suoraakin suorempi rivi kauniita valkoisia hampaita, ja sellaiset on taulussakin - vaikka kuvassa näyttääkin siltä, kuin Mies olisi haukannut suuntäyden katkarapuja. No, hammaskiille on ainakin kunnossa, kun noin kimaltelevat!

Taiteilijan vapaudella otin oikeudekseni hieman korostaa haluamiani piirteitä... Esimerkiksi oman kaksoisleukani venytin kauniiksi kurjenkaulaksi. Eikös se ole vaan tasapuolista, että toinen saa sen, mitä toinen menettää??

Materiaalina näissäkin superlonia, vanua, pahvia, 20 den sukkahousut, kuumaliimaa, ompelulankaa, helmiä, meikkejä, fiksatiivia meikin kiinnitykseen, vanhat silmälasit, hiusdonitsi (hiuksinani), vanha kaitaliina (taustakankaana), Tilda-kangasta (Miehen paita) ja upeaakin upeampi (??) Aito-Maito -solmio. Niin, ja raamit, jotka löysin taannoin Taidetalon muuttomyynnistä.

Ajattelin ripustaa taulun aviovuoteemme päätyyn...

Suostuukohan mies poraamaan koukun seinään??

KIITOS kaikille kurssikavereille hauskasta kurssiseurasta ja Opettajalle kivasta kurssista!

PS. Nyt alkoi Siesta-kuu! Kohta on kaikki nyt myynnissä olevat Muumi-mukit hankittu, eikä projektille näy loppua... Pakko alkaa hankkia vanhempia mukeja Huuto.netistä, kesän 2009 kausimuki Siesta löytyi tarrattomana hyvin edullisesti.

PPS. Arabia näkyy ottaneen jo kertaalleen tuotannosta poistuneen Muumi Perhe -mukin erikoistuotteeksi, myynnissä ainakin iittala verkkokaupassa. Vähänkö ottaa kaaliin, ehdin jo hankkia sen Huuto.netistä kauheaan ylihintaan ja postikulutkin vielä päälle!!

PPPS. Myös keltaista Teemaa on taas erikoiserä saatavilla!! Se on oikein hyvä juttu - paitsi että syviä lautasia ei ole kaupan, ja juuri niitä tarvitsisin rikkoutuneiden tilalle!!! Vähänkö ottaa kaaliin...