perjantai 3. kesäkuuta 2011

Huonovointisuusepisodi

Rönsyakankaali kukkii - IIIIIIK! - ihan väärän värisenä!

Onneksi kukat eivät kauheasti näy "kivihavuasetelmassa", jonka viime kesänä väkästelin. Mutta - IIIIIIK! - myös maahumalaan näyttäisi puhkeavan väärän väriset kukat! Ehkä sallin violetin sävyt tällä nurkalla?

Eiliselle suunnitellut pihapuuhat eivät kauheasti edistyneet, sain äkillisen vatsakipuväsytyskohtauksen. Yhden kuolleen ruusun ja uuvahtaneet Kaukasianpitkäpalot kaivelin ylös ja korvasin "epämääräisyyksillä": viime syksynä alennusmyynnistä ostetut, mutta yllättävän (?) talventulon vuoksi maahan pistämättömät, nyt jo puolimädät Jättilaukat (kuva: Viherpeukalot), kaupanpäällislahjana tulleet Saksankurjenmiekat (joissa häivähdys punaista (!!)) sekä ihan tietoisesti hankitut Keijunkukat Silver Scrolls.
 
Kesäisin pidämme kivoilla ilmoilla takaoven selällään, koirat saavat kuljeskella omia aikojaan sisään ja ulos. Muutaman kerran yllätin Lusmun vadelmapensaista, Lötkön kirsikkapuskista ja Luupään luumupuun alta - luonnonlannoitevälipalalta. Olivat ehkä tankanneet jokuseen kertaan: yöllä heräsin pesemään koiranoksennuksia sänkyni vierestä lammastaljalta (Lötkö), Mies heräsi siivoamaan yrjöt makuuhuoneen sohvalta (Luupää), kolmannet buklaukset sai juuri pelastettua makuuhuoneen villamatolta lykkäämällä piskin takapuolesta paljaalle lattialle (Lusmu), mutta vastaavasti antoikin sitten ylen kahteen kertaan....

Kuten huomaatte, säästin teidät ystävällisesti juttua havainnollistavilta kuvilta... HUOM! Minä en sitten syönyt kanankakkaa!

Vatsavaivat eivät estäneet virkkuukoukun heiluttelua vaikkei kukkapenkin graniittipaasien siirtely sujunutkaan! En ole kutonut kangaspuilla viimeiseen 20 vuoteen, mutta niitä peruja on edelleen pikkuisen Pirkanmaan kotityön poppanakuteita jemmassa. Kiitokset Heleenalle, Vartahilla -blogista löysin linkin Kangasaitan ontelokuteesta virkattuun kahvalliseen koriin, jota sovelsin.

Kudetta meni 2 kiekkoa (n. 120 g), korin halkaisija on 15 cm, korkeus 12,5 cm + kahvat. Virkkuukoukkuna 4 ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että sen kokoinen sattui olemaan olohuoneen pöydällä...

Ohjeessa kahvat näyttävät tosi kivoilta, mutta poppanaisessa ja varsinkaan näin pienessä korissa eivät mielestäni ole kovin onnistuneet. Ehkä muuttuu paremman näköiseksi pesussa, kun pinta pehmiää pörröiseksi - jos ylipäätään virkattu poppanakude kestää pesua??

Parasta tässä onkin se, että opin viimein virkkaamaan ympyrän!!!

Vielä kun keksisi tälle käyttöä... Jos en keksi, päätynee lahjalohduun ja jollekin onnettomalle, joka saa puolestaan ihmetellä, mitä kummaa mokomalla tekisi...

3 kommenttia:

Minz kirjoitti...

Haa, tästä tuli taas mieleen, miten on kiva, kun ei ole mitään värikoodia pihalla, niin saa kaikki kukkia sillä värillä kuin kukkivat - ja toivottavasti kukkivat. :) Monen monituiset keltaisena ostetut kukat ovat osoittautuneet punaisiksi. Niin ruusut, tulpaanit kuin miekkaliljatkin. Keltainen olisi vain niin hyvin näkynyt punainen torppa taustanaan. Mutta iloitsin niistä punaisistakin. Toiselta suunnalta näkyvät nekin hyvin. =D

Ja vallan hieno tuo virkattu kori! Meillä se varmaan tulisi olohuoneeseen 'krääsä'koriksi. Olisi kivan näköinen, mutta pitäisi sisällään kaiken ympärillä muuten pyörivän (kaukosäätimet esim.). Näille kamoille ei tahdo millään löytyä kunnollista paikkaa. :) Vaikka kukkakorinakin näytti upealta!

Toivottavasti vatsakipu on jo menneen talven lumia!

Anneli kirjoitti...

Ihania kiviä puuterhassas !
Ja nätin korin olet virkannut.
Huomenna pääsen katsoman sitä betonijuttua... onnistuiko se... toivottavasti.
Ensin oli väärä aine , siis mennyt talven aikana huonoksi ja se epäonnistui :(

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Minz ja Anneli!
Juu, kaikenmaailman kummallisilla pmatekoisilla säännöillä sitä elämäänsä voikin vaikeuttaa!! ;o)