tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulustressittömyyttä


Aiemmin jouluvalmistelut aiheuttivat puistattavan hirvittävän kammottavan stressin, OIKEAN joulustressin tavoitellessani TÄYDELLISTÄ joulua.

Liekö Mies saanut hölläämään, nykyisin en kamalasti stressaa...


Joulussa kun kuitenkin IHAN PARASTA on juuri VALMISTAUTUMINEN, siitä pitää NAUTTIA eikä suinkaan SUORITTAA pakonomaisesti! Tehdään juuri sen verran kuin ehditään ja jaksetaan ja tuntuu hyvältä - ei hampaat irvessä vaan iloa ja hyvää mieltä tekemisestään ammentaen!

Se, mitä ei ehdi tai jaksa tai ei tunnu kivalta, EI KANNATA TEHDÄ! Sellaiset asiat voi hankkia valmiina tai jättää kokonaan tekemättä/hankkimatta tai tehdä sitten seuravana jouluna - uusia joulujahan kun tulee ihan joka vuosi! Useimmat "pakolliset" asiat ovat pakollisia vain omassa päässä - muut eivät välttämättä osaa niitä edes kaivata tai arvostaa.


Omia PAKOLLISIA joulukuvioita on minullakin kuitenkin edelleen, ilman niitä joulu ei TUNNU joululta. Sauna PITÄÄ ehdottomasti pestä ennen joulua! Jouluaattona PITÄÄ ehottomasti käydä läheisten haudoilla! Ja siinä ne ihan ehdottoman välttämättömän pakottavan pakolliset rituaalit olivatkin...

Näillä saatesanoilla lähdenkin saunanpesulle...
Viittaan aikaisempaan merkintääni, siivous voi olla HYVIN tyydyttävää puuhaa!

Olen saanut kaikki arpajaispalkinnot matkaan, rohkenen siis laittaa kuvan tervehdyksistä, jotka väkästin mukaan. Olen oikein ylpeä itsestäni, jaksoin tehdä 6 MELKEIN samanlaista korttia - vaihtelunhaluni on joskus suunnaton...


PS. Vaikka nyt ei kiristä, mikäänhän ei tietenkään takaa ettenkö viimeistään aattona kehittelisi itselleni sitä puistattavan hirvittävän kammottavaa joulustressiä...

5 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Rauhallista ja stressitöntä jouluaikaa Sinulle!

Anneli kirjoitti...

Kiitos vielä !
Tuo kortti on muutes kauniimpi livenä :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Hannele ja Anneli!

Nikke kirjoitti...

Näinhän se on että se itse joulu menee hyvin nopeasti, se oikea nautinto on ne valmistelut. Ja jos stressaa niiden läpi, ei paljon muuta jää kuin olo siitä että onneksi on taas ohi.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Nikke, tervetuloa Rakkauden taloon!
Oikeassa olet - taitaa ne joulunvihaajat olla juuri sitä stressaavaa tyyppiä...?