torstai 16. joulukuuta 2010

Hattu?


Opiston jouluhuovutuskurssilla luokkahuoneessa oli kovasti kiinnostusta herättäviä kanaverkkohäkkyröitä. Opettaja oli innoissaan, kun kurssilaisilla riitti mielenkiintoa yli kurssi- ja materiaalirajojen - hänhän opettaa ihan mitä vaan, mikä kiinnostaa!! Lopulta me kaikki vääntelimme kartioita sivuleikkurit ja pihdit napsuen...


Itsekin tein kokeeksi yhden tötterön, muotoilin sen jo Opistolla malliinsa. Kun tulin kotiin, Mies kauhistui, aionko huovuttaa itselleni jättimäisen Harry Potter -tyylisen velholakin!!?? (Kuva: Punanaamio) Kieltämättä aihion koko olisi ollut erinomainen siihenkin käyttötarkoitukseen.


Pidin kuitenkin kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta: eilen illalla tein isoon saaviin noitaliemen ämpärillisestä lämmintä vettä ja parista rullasta vessapaperia. Ja tälläistä siitä sitten syntyi...


Viikonloppuna, kun valoa on enemmän, taidan sijoittaa sen jonnekin pihan perälle...Opettaja mainitsi jonkun aiemmin askarrelleen kertoneen, että häkkyrä oli tekijällään kestänyt useamman talven pihassa, kunnes tänä syksynä linnut olivat kalunneet sen. Kunhan paperiroikaleet ovat täysin kuivat, aion vielä muokata mallia nätimmille lommoille ja kiemuroille.

Itse asiassa Tallinnan joulutorilla oli juurikin pottermaisia huovutettuja tötteröhattuja, olisin halunnut ostaa sellaisen. Mies pisti kuitenkin sinnikkäästi hanttiin, sanoi että näytän juuri siltä, kuin olisin aamulla unohtanut ottaa lääkityksen... Nyt kyllä vähän harmittaa, että annoin Miehen lannistaa!

* * * * * * * * * * *

Tässä Annelille, Intsulle, Virvatulelle ja muillekin eilinen kakkuresepti:

SUKLAAPÄHKINÄKAKKU

250 g voita tai margariinia
250 g sokeria
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 munaa
100 g rouhittua pähkinää
100 g taloussuklaata karkeana rouheena
1 tlk (40 g) coctailkirsikoita

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.
3. Lisää kananmunat yksitellen voi-sokerivaahtoon, lisää jokaisen munan jälkeen pari rkl jauhoseosta.
4. Sekoita pähkinät, rouhittu suklaa ja kirsikat loppuun jauhoseokseen.
5. Sekoita jauhoseos taikinan joukkoon.
6. Korppujauhota vuoka (2 litraa), lusikoi taikina vuokaan. Taikina on varsin kiinteää ja jää "kökkäreille" vuokaan - anna jäädä, älä tasoittele.
7. Laita kakkuvuoka kylmään uuniin alimmille kannattamille.
8. Säädä uuni 170 asteeseen, paista 1½ tuntia.
Maku paranee säilytyksen aikana, parhaimmillaan noin viikon kuluttua.

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Ihana tuo koristekartio !
Kiitos kakun ohjeesta. Pidänkin viikonloppuna leipomis päivät, ja tätä kokeilen :)

Sirutuuli kirjoitti...

Hauskan näköinen kartio :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Anneli & Siru71!
Anneli, "Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku" auttaa myös!! :o)

Tiia/Lasten tapaan kirjoitti...

Todella hyvä ohje, testattu ja päätyi myös joulumuistamisiksi :)
Voisit lisätä otsikkoon kakkuohjeesta, niin lukijat huomaisivat paremmin.