sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Beatles Happening 2011

Olimme Siskon kanssa eilisillan Tampere Beatles Happening Come Together -konsertissa, Sisar hinkui sinne jo vuosi sitten. Löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: joululahjaongelmaan helppo ratkaisu ja samalla sain ängettyä itseni seuralaiseksi.

Lämppärinä oli Agents. No, Agents soitti agentsia. Alussa Esa Pulliaisen kömpelöt rockarin kliseiset maneerit huvittivat, mutta myötähäpeän tunteen virittyä tuuletin kitarisojani varsin estottomasti, ainakin kahdesti olin nukahtaa. (Kuva: EMI)

Tauon jälkeen lavalle kipusi The Apple Jam Seattlesta, USAsta. Enää ei suupieliä venytelty!! Toljotin lumoutuneena rumpalin ilmiömäistä kapuloiden heiluttelua, oma jalka vispasi ja käpälä löi tahtia... Olin ihan haltioissani.

The Apple Jam soittaa Beatlesin 60-luvun alkupuolella tekemiä biisejä, joita Beatlet eivät kuitenkaan itse ole levyttäneet vaan antaneet muille brittiläisille artisteille. The Apple Jam on sovittanut biisit uudelleen Beatles-tyyliin ja levyttänyt ne käyttäen tuon ajan mikrofoneja, soittimia ja äänitystekniikkaa, tavoitteena mahdollisimman alkuperäinen Beatles-soundi.

Sisko huomasi fiilistelyni, osti väliajalla bändin cd:n, minulle! Kiitos!! Tänään huudatin sitä mennen-tullen matkalla sukkatrikoonukkekurssille. Täytyy sanoa, että levyn perusteella en keikalle olisi lähtenyt, aika tylsää jollotusta... Mutta lavabändinä aivan mahtava, mieletön meno, lyömätön karisma!!!

Katso The Apple Jam Facebookissa, sis. mm. paljon YouTube videoita.

Illan pääesiintyjä oli brittiläinen The Overtures. Tuhti setti 60-luvun parhaimmistoa!! Tämä oli Siskon mieleen! Biisit tulkittiin äärimmäisellä ammattitaidolla, Beatlesista Shadowsiin, Simon & Garfunkelista Rolling Stonesiin.

Sanalla sanoen LOISTAVA ilta! Siinä sai kyllä lipulleen vastinetta, 4½ tuntia mahtavaa menoa. Tai, no, otetaan se Agents pois - 3½ tuntia kerrassaan mainiota meininkiä!

Ensi vuonna uudestaan!!??!!

PS. Sukkatrikoonukkekurssi jatkui koko viikonlopun, päättyi tänään. Nyt minulla on sitten neljä (4 !!) keskeneräistä työtä... Palataan asiaan viikolla.

2 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Hersyvät naurut, anteeksi.
Tuo hierojareissusi voisi tietenkin kulkea "laput" silmissä, mutta sielulle pitää saada ravintoa, kun ruumis joutuu kuritukseen.
Musiikillinen kulttuurinautinto on aina elämys.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Tesa!
Viikonloppu oli yhtä riemua: nukkeja ja konsertti - voiko sitä ihminen enää enempää vaatia?