torstai 13. tammikuuta 2011

Nuutinpäivänkatsaus

Tänään Nuutinpäivänä keräilin loputkin jouluiset jutut pois odottamaan seuraavaa adventin aikaa. Tai siis MELKEIN kaikki. Valoa tuottavat jutut ovat vielä paikoillaan - ja saavatkin olla siihen asti kunnes päivä vähän pitenee. Kristallitkin roikkuvat vielä ruokailuhuoneen kruunussa.

Mieli alkaa jo hamuta kohti koittavaa kevättä, mutta ennen kuin päästään kevätpuuhiin, kertaan MITÄ JÄIKÄÄN TEKEMÄTTÄ tänä jouluna...

1. Eniten harmittaa pitkän pipariperinteen katkeaminen - Veljentyttö Vanhempi on parivuotiaasta asti käynyt luonani koristelemassa joulupipareita sillä aikaa kun vanhempansa olivat joululahjaostoksilla, Nuorempi liittyi seuraan jokusien vuosien päästä. Emme me leivo pipareita, me keskitymme vain koristeluun, valmispipareiden koristeluun. No, kyllähän me tänä jouluna pariinkin otteeseen askartelimme joulukortteja ja söimme samalla tyttöjen leipomia pipareita - hauskaa oli sekin! Pipareiden koristelun korvikkeena siis korttien koristelua - ajaahan se melkein saman asian. Ehkä?


2. En koristellut piparitaloa. Sitäkään en leivo, teen valmiselementeistä. Kaksi talopakettia on kyllä kaapissa, mutta ei vaan ehtinyt kokoamaan ja koristelemaan. Mies oli ylen tyytyväinen, sanoi ettei se huuto, mekastus ja kiroilu nostata joulumieltä, kun poltan sormeni paistinpannulla sulavassa sokerissa, seinäelementit kaatuilevat ja katto uhkaa sortua... Sitäpaitsi Miestä (ja koiria) ottaa päähän, kun en anna joulun jälkeen syödä taloja, vaan tylysti heitän ne kompostiin. Yök, ajatus kattotiilien koloihin juuttuneesta pölystä ällöttää.

3. En ostanut joulun jälkeisitä alennusmyynneistä joulukoristeteita! En yhtään! En ensimmäistäkään! En niin ainuttakaan! En! En! EN! Hui kauhistus!!

4. Ostin poikkeuksellisesti ennen joulua muutamia joulukoristeita ja vieläpä ihan täydellä hinnalla! HUI KAUHISTUS! Onneksi ne olivat ERITTÄIN edullisia. Hyvin halpoja. Melkein ilmaisia. Ja mieleisiä! Sitä paitsi paljon koristeita jäi joululipaston kätköihinkin, niin että ei kai uusille ihan hirveää tarvetta taida ollakaan...

Tallinnan joulutorilta ostamani ihanaiset perintöenkelit (lue täältä) jäivät vielä esille, niille teen jotain kivaa viikonlopun tyynykurssilla...

Ei kommentteja: